1300 kilometriä sitten...

Eli, jos lähdetään tutusti p**se edellä puuhun, niin todetaan tähän alkuun, että kotona ollaan - ehjinä ja hengissä. Matkaväsyä on tosin hieman havaittavissa - eikä sitä ainakaan helpota se fakta, että torstaiaamuna pitäisi aamupäivästä ilmiintyä Dublinin kansainväliselle lentokentälle ja ottaa Ryanin kokan kanssa suunta kohti Suomea, Pirkkalaa ja lopulta Kinkomaata.

Mutta ennen sitä pitäisi varmasti kertoa jotain trio töhellyksen(MinttuSorsa, Olli ja mä) matkasta Irlannin vihreillä veroilla ja tuulisilla rannoilla. Matkan aikana tapahtui kuitenkin niin paljon kiinnostavaa ja hauskaa - siis ainakin meidän mielestämme, että tämä tarina ansaitsisi hieman paremman erittelyn. Reissusta kun voisi kertoa tylsästi päivä kerrallaan "ajettiin sinne-tänne-tuonne, nähtiin kiviä, lokkeja ja maalattuja lampaita, syötiin siellä, oli hyvää, nukuttiin kyljellämme kuorsaten koko yö" Tylsää. Toisaalta siitä voisi kertoa kaikkien eri elementtien kautta: autoilu tällä hullulla saarella, ruoka ja ruokapaikat, ne parit hassut nähtävyydet joilla käytiin, majoitus... --- mutta jaksaisiko siitäkään kukaan innostua. Tai no, toisaalta, jaksaakohan tästä blogista nyt muutenkaan kauheasti kukaan innostua - paitsi minä ;);) !

Niinpä päätinkin kirjoittaa tämän kertomuksen kokonaisuudessaan joskus myöhemmin. Asiaa täytyy nimittäin pohtia ja prosessoida (ja ehkä unohtaa tarpeeksi, että saa järkevää tekstiä syntymään? Toim. kys.) Paljon siis koettiin, nähtiin ja maisteltiin tuossa vajaassa kuudessä päivässä - ja niin outoa kun se onkin, niin vasemmanpuoleinen liikenne tuntuu jo todella tutulta (1300 km kun sitä "väärää puolta" harjoitteli...)! Mukavaa lähteä siis käymään Suomessa, ettei nämä Irlannin "pahat tavat" liikaa tartu. Sen verran voin tosin mainita, että jos joku saattaisi joskus tässä - ennen tuon kaiken kattavan raportin julkaisemista ;) - kaipaamaan tietoja automatkailusta Irlannista, niin allekirjoittaneeseen voi enemmän kuin mielellään ottaa yhteyttä. (0527493@student.ul.ie)

Nyt on pakko mennä ottamaan matsia vanhan hajupommin, Nukku-Matin kanssa. On sen verran vihannes-olo tämän päivän n. 370 km ajourakan jälkeen.

Nighty-night.

Matkaan kun kuljen nyt...

Tekstiin lisätty juttuja keskiviikkoaamuna 26.10.2005!

Suunta tosin on selvillä.

Eli huomenna olisi tarkoitus suunnata kohti pohjoista, autoillen näillä Irlannin kapoisilla ja aika hurjannäköisillä teillä. Suurin huoli lienee kuitenkin se, että autokunnassamme ei SATTUNEESTA SYYSTÄ ole kuin yksi kuski (=allekirjoittanut), ja päivämatkoiksi tulee joka välillä noin 150km - joka ei ole paljon - JOS TIET OVAT KUNNOLLISIA. Eli jännittäviä hetkiä on luvassa...

Ajattelimme kuitenkin julkaista matkasuunnitelmaa täällä, joten jos tulee hätää - meille tai muille - niin tästä näkee ainakin sen, missä pitäisi milloinkin olla liikkeellä. Eli, huomenna suuntaamme Limerickistä ensin kohti Cliffs of Moheria (http://www.12travel.com/ie/Shannon/attractions/cliffs_moher.html), jossa kiviä, merta ja kalliojyrkänteitä katseltuamme jatkamme matkaa Galwayhyn. Galwayssa olisi tarkoitus nähdä Irlannin suurin yksityinen kirjakauppa Kenny's Bookstore & Gallery - ja myös yöpyä siellä Claddach Hostellissa (http://www.claddaghhostelgalway.com/).

Galwaysta jatkamme matkaa torstaina kohti Connemaran aluetta, josta suunnitelmissa olisi ajella pitkin rannikkoa Roundstonesta Clifdeniin - tai Letterackiin saakka, ja siitä kiirehtää kohti Sligoa, jossa olisi tarkoitus yöpyä seuraava yö (Harbour House, http://www.harbourhousehostel.com/).

Perjantaiaamun koittaessa alkaa matkan varsinainen pohjoisvaihe - ja myös reissumme ehkä pisin päivämatka - eli tuon päivän matkamäärä on yli 200km Sligosta seuraavan yön turvasatamaan Ballycastleen ( Castle Hostel, http://www.castlehostel.com/). Samalla ylitämme valtionrajan Irlannista Englantiin - ja myös käyttövaluutta vaihtuu. Matkan varrella haluaisimme kuitenkin ehtiä väijyä niin Donegalin nummimaisemia, pohjois-Irlannin rannikkonäkymiä kuin Irlannin ainoan muurien ympäröimän kaupungin, Londonderryn ihmeellisyyksiäkin. Katsotaan kuinka aika riittää - ja miten matkaseurueemme pinna kestää. Kolmiovinen Corsa kun ei tarjoa puitteita suurille pakosuunnitelmille tai yksinäisyyden harjoittamiselle...

Lauantai on onneksi melko rauhallinen, tavoitteena nähdä Pohjois-Irlannin rannikkoa, ja ennen kaikkea Giants Causeway (http://www.northantrim.com/giantscauseway.htm). Matka suuntautuu jo tuolloin kohti etelää ja päämääränä on aina niin ristiriitainen Belfast - joka on myös matkamme viimeinen määränpää. Belfastissa aiomme nimittäin "elää herroiksi": olemme varanneet keskustasta HOTELLIN (Jury's Inn, http://belfasthotels.jurysdoyle.com/jurysinn_belfast), jossa vietämme tuon pari yötä lähes luksus-olosuhteissa (lähinnä siis majoituspaikassa, jossa on OMA suihku...). Sunnuntain tutkailemmekin IRAn temmellyskenttiä, shoppailemme ehkä hieman sterlingeillä ja rauhoitumme vihdoin rankan ajorupeaman jälkeen. Sorsa saa levätä pyhäpäivän jaksaakseen kuljettaa meidät maanantaina maan halki takaisin kotiin Limerickiin, johon olisi tarkoitus päästä ihmisten aikoihin - mitä se sitten tarkoittaakaan.

Auto pitäisi siis hakea tänään Shannonin lentokentältä - ja palauttaa viikon kuluttua samaan paikkaan. Toivomme että mitään sen suurempia ylläreitä tuossa vuokraustilanteessa ei sitten tule... ja että saan meidät kaikki kolme; Ollin, Sorsan ja itseni, ehjänä tänne kotiin Brookfield Halliin. Illalla olisi tarkoitus vielä käväistä leffassa katsomassa History of Violence.

... tieheni käyn.

Edittinä edelliseen päätin lisätä vielä upean kulkupelimme (koodinimi Sorsa) tunnusmerkkejä. Nouto meni siis nuottien mukaan, maksoimme 14€ päivässä lisää nollataksemme omavastuun - ja allekirjoittanut pamauttikin Sorsan iltasella leffateatterin autopaikalla ilkeästi piilotettuun LIIKENTEENJAKAJAAN. Mitään ei kuitenkaan käynyt - tuli säikäys, jonka jälkeen varmasti muistaa että PITÄÄ KATSOA! ;)

Eli lähdemme tässä muutaman tunnin päästä taipaleelle Mintunvihreällä, viisiovisella Opel Corsalla, vuosimallia 2005. Sorsan rekisterinumero on 05 D 33065. Ja alla kuva tuosta ihmeestä... ;)

Mä Karibialla? Mielelläni kyl, mut...

Oli pakko heti tarttua tilaisuuteen, kun kuulin riehuvani tuolla Karibialla (http://www.nhc.noaa.gov/refresh/graphics_at4+shtml/050646.shtml?5day?large). Ei ne pahalaiset vaan osaa kirjottaa tuota nimeä oikein... ;) ;)

Mutta, kun täällä blogissa pitäis tekemisistään kertoa, niin tässä tulee - lainaukset Hesarilta:

"Wilma näyttäisi säästävän Katrina- ja Rita -myrskyjen runtelemat Meksikonlahden öljyn- ja kaasuntuotantolaitokset. Floridan appelsiinilehdot ovat sen sijaan vaarassa."
Ihan kelasin vaan, et kai noi "bööna-siskot" on jo aihettunu riittävästi tuhoa - eli annetaan niiden nyt jälleenrakentaa. Mut noi appelsiinit... annetaan Välimerellekin taas joku sauma ;)

"Torstaina Wilman luokitusta alennettiin voimakkaimmasta 5:stä 4:ään. Sen voimakkuus voi kuitenkin vielä muuttua moneen otteeseen suuntaan tai toiseen. Aiemmin tällä viikolla Wilma surmasi kymmenen ihmistä Haitissa."
Höh. Ne rupes aliarvioimaan, ni... prkl.

Okka, mut hupi sinänsä. Eli ei hätää, täällä ollaan, Limerickissä - ja tylsää on (appaRENTLY). Tänään illalla ohjelmassa näyttäisi olevan Irish Party, mutta meidän posse varmaan säästää voimia huomiseen, kun pistetään tuolla Igorin, Julian, Steffin ja Chloen kämpällä bilekekkerikemuja pystyyn. Ihan muuten vaan - tai ehkä Ollille tervetuliaisiks? Sen näkee sitten. Käydään kuitenkin illalla kattomassa irkkukemut - ettei mene maine.

Eilen illalla käytiin leffassa, meillä kun on tollasia 2-1n hinnalla kortteja (bäst före 27.10.). Leffaksi valikoitui Igorin kanssa uusin Wallace & Gromit - ja oli kyllä erinomaisen onnistunut pätkä!!! Leffameininki on muutenkin aika todella hienoa täällä: kaikki leffat kustantaa 6,50€ opiskelijalta, ja - kuten moni varmasti osaa laskea - tuon kortin kanssa köyhdyttiin se 3,25€. Eli pystyy kyllä opiskelijakin nauttimaan ison kankaan iloista täällä. Etukäteen olisin arvioinut leffa-tilojen olevan täällä huonompia kun perus Finnkino-mestoissa, mutta tuollaisella arviolla olisin osunut harhaan. Pahasti. Tuo meidän "kotiteatteri", eli Castletroyn Stormcinema (www.stormcinemas.ie) on TODELLA luksus-paikka. Penkit ovat aivan mahtavan pehmeät ja mukavat - ja selkänoja joustaa miellyttävästi mukavaan katseluasentoon. Jos nyt jostain pitää natista, niin popcornin suolasta. Oli nimittäin verenpaineenkohottavan suolaista! Ja sitä lisäsi se, että saksalaiset kaipailivat ääneen MAKEAA popparia?! Go figure?

Joka tapauksessa - ensimmäinen kouluprojekti loppusilausta vaille valmis, viikonlopuksi ei sen suurempia suunnitelmia - mitä nyt Olli tulee huomenna. Tiistaina pitää hakea auto Shannonista, ja keskiviikkona startataan koulun jälkeen kohti pohjoista. Tuo road trip etenee siis SUUNNITELMIEN MUKAAN seuraavasti (yöpymispaikat mustemmalla): Limerick - Cliffs of Moher - Galway - Connemara - Sligo - Donegal county (rannikkoo, nummee...) - Letterkenny - Londonderry - Ballintoy - Giants Causeway - rannikkoo, mitä löytyykään - Belfast (2 yötä) - Limerick. Tolla matkalla siis voi hermo kiristyä ja vääränpuolenliikenne tulla tutuksi - koska SATTUNEESTA SYYSTÄ allekirjoittanut ajaa koko matkan. Noilla pätkillä ei kuitenkaan päiväajoksi tule kun sellaista 150 km - joka kyllä saattaa näillä teillä olla ihan riittävästi. Myöskin ajoreitit on melko vapaavalintaisia, eli katsotaan nyt minne eksytään. Kunhan öiksi pääsisi varattuihin majoituksiin...

Nyt kuitenkin viikonlopun viettoon.

Dear Old Dublin

Dublinin vallotukseen lähdettiin siis sunnuntaiaamuna, BusEireannin 10.30 vuorolla Limerick-Dublin. Tuo ihanan mukava bussikyyti kesti sen 3,5 tuntia näillä nummimaan laadukkailla teillä kurvaillen - ja sujui yllättävän rattoisasti! Perillä löysimme hostellimme (http://www.isaacs.ie/isaacs_hostel/index.htm) ilman sen suurempia ongelmia, sillä em. murju sijaitsi heti bussiaseman vieressä, hieman epäilyttävän näköisellä sivukujalla. Ensin jouduimme tosin hetken etsimään sisäänkäyntiä ko. kiinteistöön - vähän kuin City Hotelli Jämsänukossa - joka siis lopulta löytyi junaradan varjostamalta, nuhjuiselta sivukujalta. Koko reissun ajan tunsin olevani onnekas, koska meitä oli tosiaan se 10 henkeä. Yksin tuolle kujalle kurvaaminen olisi saattanut tuntua hieman - no, orvolta.

Hostellille olimme ilmoittaneet saapuvamme klo 17, mutta olimmekin paikalla jo kolmisen tuntia aiemmin - joka ei onneksi haitannut. Hintaa kahdelle yölle tuli 32€ per lurjus, joka ei Dublinin kokoisessa kaupungissa kyllä ole liikaa pyydetty. Huone sinänsä nyt oli sellainen kun kymmenen hengen dormin kuvitteleekin olevan, eli teräsputkikerrossänkyjä ja surkeita tyynyjä. Aikaa ei kuitenkaan tultu hostellilla viettämään, joten kamat jätettiin "talteen" huoneeseen ja suunnistettiin kohti Liffey-jokea ja kaupungin valoja. Niin, siis hostelli oli siis aivan keskustan tuntumassa, joten kaikkialle pääsi liikkumaan jalan.

Etukäteen olimme luoneet joitain suunnitelmia tälle vierailulle, joka kaikessa koruttomuudessaan meni seuraavasti: sunnuntaina nähtävyyksiä, maanantaina shoppailua ja tiistaina kotiin. Näin ollen suuntasimme kamat jätettyämme turistina kohti Trinity Collegea, Merrion Squarea, St. Stephens Greenia ja lopulta Temple Baria. Vilman opastettu kävelykierros päättyi St. Stephens Greenin portille, jolta suuntasimme kuka syömään (puolalaiset ja minä) ja kuka ihmettelemään Grafton Streetin tunnelmaa. Taittaessamme matkaa kohti Temple Barin kuuluisia pubeja puhelimeeni kilahti ristiäis-uutisia Suomesta - ja pubin löydettyämme nostimmekin heti maljan pienelle Nooa Onni Joonatan Järviselle! Cheers!
Sunnuntai-ilta jäi kuitenkin hyvin kesyksi ja "lyhyeksi", sillä olimme jo päättäneet nukkua ensimmäisen yön hyvin ja sikeästi, ja nauttia Dublinin yöstä vasta maanantaina. Nukkuminen tosin jäi meistä monella melko kevyeksi - kellä mistäkin syystä. Kaikki allekirjoittaneen tuntevat voivat tosin arvella - SURKEAN tyynyn lisäksi - mistä moinen huono-uni olisi voinut johtua. Vinkkinä mainittakoon, että MP3-soittimesta loppuivat patterit siinä viiden aikaan aamuyöllä.

Kaikesta tästä huolimatta olimme pirteinä (?) tungeksimassa käytävän vähemmän ihaniin suihkuihin jo hyvissä ajoin. Aamiaiseksi luvattu muffinssi ja tee/kahvi antoivat myös motivaatiota päästä liikkeelle. Em. tukevaa aamiaista kun tarjoiltaisiin vain 9.30 saakka. Tätä motivaatiota ruokki myös edellisenä päivänä synnytetty legenda siitä, että tämä aamiainen olisi oikeasti vain minimuffinssi ja kupillinen kädenlämpöistä vettä. Onneksi totuus oli aivan normaalin kokoinen - ja hyvänmakuinen - mustikkamuffinssi ja pikakahvia tai pussiteetä.

Maanantaina päätimme jakautua aluksi kahtia - ja lopulta hieman useemmaksi porukaksi - sillä kymmenen hengen possella liikkuminen ei vaan ole kovin kätevää. Meitä lähti jalkapatikalla St. Patricks katedraalia katsomaan Nici, Sabrina, Romy ja minä, muiden maksaessa itsensä kipeäksi bussikiertoajelusta. Kirkon jälkeen tytöt halusivat vielä kävellä katsomaan Dublinin vanhaa vankilaa, jonne kartankin mukaan oli lähes kymmenen korttelin matka. Lisäksi, eräs tuttumme oli maininnut sen maksavan - no, ei hulluna, mutta kuitenkin. Omat intressini olivat jo shoppailussa, joten silläkin kertaa jakauduimme: minä takaisin keskustaan ja tytöt kohti vankilaa.

Kauaa ei kuitenkaan tarvinnut yksin palloilla kun Katja soitti kesken farkkujen sovituksen ja liittyi seuraan TKMaxx-outletissa. Ostin tuolta merkkifarkut polkuhintaan (25€) ja lähdimme jatkamaan shoppailua. Päivän loppusaldo oli farkkujen lisäksi pari toppia ja vyö halpakauppa Penneysiltä (8€ koko roska!) sekä UCB Dublin T-paita Benettonilta (17€). Lisäksi kävimme Katjan kanssa Beshoffsilla syömässä AITOA Fish&Chipsiä, joka kyllä maistui hyvältä suussa. Shopping spreen kruunasi katusoittaja Grafton Streetin yläpäässä, joka soitti ohikulkiessamme Damien Ricen Cannonballin.

Illaksi kävimme noutamassa läheisestä Off-Licencestä hieman virvokkeita - ja lisäksi Romy yllätti kaikki pamauttamalla pöytään pullollisen Tequilaa. Suomalaiskansalliseen tapaan tämä ei voinut jäädä tähän, vaan kävin kinuamassa hostellin respasta pelikortit ja pistin Tre-pohjaisen juomapelin pystyyn. Hostellilla ei kuitenkaan saanut juoda ihmistä väkevämpää klo 22.00 jälkeen, joten ilta jatkui lähikulman pubissa, jossa Kristina ja minä onnistuimme luovimaan itsemme paikallisten varttuneempien kansalaisten pöytään juttelemaan mukavia. Seamus ja Brian ostivatkin meille pari tuoppia ja antoivat vinkkejä tuleville reissuille. Epäilyttävää, voisi joku sanoa - mutta mukavaa oli. Palailimme hilpeästi hostellille jo puolenyön paikkeilla, ja tänä toisena yönä voin jo sanoa nukkuneeni. Ehkä viunan voimalla, mutta kuitenkin!

Tiistai-aamu valkeni homeisena, ja melko pian tämä vihanneskuorma päätti antaa National Galleryn pitää tunkkinsa ja suunnata ensimmäisellä vankkurilla kotia kohti. Niinpä pakkasimme roinamme, kaappasimme aamiaismuffinssit mukaamme ja hyppäsimme 10.30 bussiin kohti Limerickiä. Reissun päätteeksi ihq bussikuski päästi meidät kyydistä aivan kotinurkalla, josta pääsimme kotiin nopeasti ja kätevästi. Kotona heitinkin hokkarit vain kohti moosesta ja annoin maailman rullata rauhassa loppupäivän. Kyllä se on ennenkin ilman panostani pärjännyt - hetken.

Jaa miten täällä NYT menee?

Huomasin tuossa, että on aika paljon tullut kerrottua asioita männä-muodossa, joten yritetään tarttua hieman välillä ajankohtaisuuksiin. Tällä kirjoitushetkellä massu on täynnä AITOA espanjalaista paellaa, päässä surisee pikkuannos AITOA samanmaalaista sangriaa ja suussa maistuu Fazerin Sininen (SuurKiitokset Päiville!). Eli kämppis-Martan poikaystävä ilmaantui puoli-ilmoittamatta tuossa torstai-iltana - ja jo joskus aikoinaan oli ollut puhetta, että kun Andres tulee, niin saamme aitoa sangriaa. Marta kun kieltäytyi osaamasta tuota reseptiä. Myös paellasta oli ollut puhetta, ja vihdoin tänään nuo molemmat sitten myös toteutuivat. Espanjalaiset nyrpistelivät jonkin verran paellan syönti-ajankohdalle, joka taipui lähemmäs iltakahdeksaa; kotopuolessa em. ruoka kun kuulemma kuuluu lounaalle (siis siellä n. klo 15-16, lähempänä siis suomen illallista? [paitsi Kinkomaalla, toim.huom.]). Hyvältä kuitenkin maistui ja täynnä ollaan. (kuvamateriaalia paellasta lisätty "galleriaan")

Samalla meille lupailtiin jo saksalaistakin iltaa, ja aloin itse kauhuissani miettiä, mitähän suomalaista sitä näille laittaisi... poronkäristys kun voisi käydä vähän kalliiksi, enkä myöskään usko täkäläisten kansainvälisten ystävieni ymmärtävän nakkikastikkeen tai suomalaisen pastaplokneesen päälle. Idea kuitenkin tuli, kuin tilauksesta, sangriaa maistellessani: Pikkujoulut! Jes, glögiä, pipareita ja ehkä torttuja. Pitää vaan miettiä toisiko sitä suomesta nyt pistäytyessään jotain apuvälineitä mukanaan, vai yrittäisikö vain pärjätä. Olisi myös todella hienoa keittää näille oikeaa joulupuuroa, mutta täkäläiset puurohyllyt ovat täynnä pelkkää kauraa. Jos puuroriisiä raahaisi mukaan, niin voisi sillä pärjätä.

Toinen ajankohtainen vitsaus täällä on yltympäriinsä myllertävä flunssa. Myös allekirjoittanut on joutunut sen kouriin ja kohteeksi, karvaimmat hetket koettiin eilen, kun päätin väsymyksen ja palelun tunteista huolimatta lähteä näyttäytymään Stablesiin. Virhe valaistui kaikessa karmeudessaan vasta paikanpäällä, kun päässä alkoi melko pian humista, vilun aallot vilisti pitkin selkärankaa ja silmäluomet tuntuivat painavan tonnin. Katja totesi minun käyvä lämpöpatterista - ja kaikesta tästä huolimatta kävelin Martan ja Andresin kanssa sen 20 minuutin matka kotiin vasta lähempänä puoltayötä. Nukuin kuitenkin kuin tukki - ja aamulla, kun erehdyin nousemaan pystyyn, minua tervehti VIILTÄVÄ päänsärky. Onneksi kattavasta matka-apteekista (kiitos äidille!) löytyi apu, ja päivä menikin paellaan saakka melko kivasti TVn, kirjan ja messengerin kanssa.

Huomenna suuntaamme iskujoukolla pääkaupunkiin. Dublinia lähtee valtaamaan tietysti yours truly, seuranaan German Unit (Katja, Kristina, Romy, Nici, Sabrina, Steffi ja Marion - vahvistettuna viimeisimmän poikaystävällä Kristofilla) ja puolan-poika Igor. Maanantai ja tiistai ovat yliopistolla nimitetty Open Dayksi, jolloin kaikki tunnit on myös peruttu. Mitä tuo open days tarkoittaa - sitä emme tiedä (avoimet ovet??) - eikä sillä niin ole väliäkään. Tunteja ei ole, joten vietämme sitten nuo päivät Dublinin valoissa - ja varjoissa? Tarkoitus olisi ainakin katsella nähtävyyksiä, shoppailla ja valloittaa kuuluisa Temple Bar - se kun jäi viime visiitillä 2003 kokeilematta. Vahinko takaisin siis... ;)

Raporttia Dublinista tulee myöhemmin, nyt on aika tainnuttaa loppukin tauti Dublinin tieltä.

J.K. x 4

Päivien edetessä sitä oppii kaikenlaista. Samalla myös alkutaipaleesta koetut hankaluudet tasoittuvat ja lopulta häviävät. Tässä siis muutama jälkikirjoitus ja up-date aiemille poustauksille. Aloitetaan vanhimmasta...

Kahden tonnin katuoja (alkuperäinen teksti 11.9.2005)
On siis selvinnyt seuraavaa:

Aiemmin ilmoitettu - ja kokonaisuudessaan (250€+1848€) maksamani majoituspaikka, Dromroe Village ei ole remontissa. Ei miltään osiltaan, vaan nämä &#%¤"(/#&¤ täällä vain sattuivat hieman ylibuukkaamaan asuntolansa. Ja mitäs sitten tapahtuu? No tietysti meitä vain yhden lukukauden olevia vaihto-oppilaita sitten heitellään minne sattuu. Ulkomaalaiset kärsiköön.
No, rehellisyyden nimissä; onhan siinä järkeä, että tuolla priorisoidaan koko vuoden - tai jopa pidempään asuntolassa asuvia. Asiaa vain olisi helpottanut se, jos tästä mahdollisuudesta olisi saanut jonkun pienen varoituksen sanan etukäteen - siis että tällainen on edes mahdollista. Sopimusrikkomuksestahan tässä tosin on selkeästi kyse, kun jopa kaksi kirjallista vahvistusta ehdin tuosta Dromroen kämpästä saada. Puhumattakaan siitä, että myös euromääräiset maksut oli hoidettu kokonaan ja ajallaan.

Jälkipyykki:

Paras puolihan tässä koko säädössä oli se, että rahaa oli sitten tulossa takaisin. Laskeskelin näitä lukemia tässä, ja tulin siihen tulokseen että melko tasan 250€ pitäisi kaikesta tästä kivusta ja särystä netota. Tai siis saada takaisin - omia rahojanihan ne ovat.
Alunperin asuntotoimiston armas Deirdre oli antanut meidän kaikkien ymmärtää että rahat toimitettaisiin tänne Brookfieldiin, josta sitten saisimme omamme pois. Mutta kuten asiaan kuuluu, täällä ei tiedetty aiheesta mitään (kuten ei juuri mistään muustakaan, toim. huom.). Pariin kertaan kyselimme rahojemme perään, mutta päätimme odottaa tämän kuun loppuun, jossa menisimme kohtaamaan Ms. Ryanin (Deirdre) silmästä silmään.
Kuitenkin, toissapäivänä (tiistai) seuraava tiedonanto saavutti inboxini:

Dear Vilma

I have received the refund cheque for the difference between on campus and off campus accommodation, please collect it in my office in the main building at DO-033, or send me your postal address and I will post it out to you.

Jospa tämäkin asia saataisiin VIHDOIN pois päiväjärjestyksestä? Valmistauduin kuitenkin huolella kohtaamaan dear old Deirdren: otin kaikki laskelmat sun muut liput ja laput mukaan - jos vaikka shekin summa olisi jotain aivan käsittämätöntä. Tämä kaikki oli kuitenkin turhaa, sillä shekki oli asianmukaisesti arvoltaan 249€.
Käytin tosin tilaisuuden hyväkseni ja annoin d.o.D.:lle hieman palautetta tästä koko kikkailusta - sen laillisuudesta jne. Deirdre kertoi että tämä oli kuulemma ensimmäinen kerta kun näin oli käynyt. No, meidän puolesta on ihan sama oliko se ensimmäinen vai sadas - ei paljon lohduta että aiempina vuosina täällä olleet ovat saaneet juuri ne asunnot, jotka heille on luvattu. Meille kävi kuitenkin näin.

Vielä tähän loppuun täytyy todeta että Brookfield Hall on osoittautunut kuitenkin kelpo asuinpaikaksi - vaikkei henkilökunta liikoja tiedäkään ja vaikka kaikkialle on pitkältä tuntuva matka. Huoneeni on mukava, lämmin ja siisti. Bussit kulkee - epäsäännöllisen säännöllisesti - eikä tuo matkakaan nyt liian paha ole. Nettikin pelaa (vaikkakin hitaasti ja pätkien) - Dromroessa nimittäin on kuulemma ollut yhteydet poikki viime perjantaista lähtien. Hah.

Kotiasiat on kunnossa... (alkuperäinen teksti 29.9.2005)

Kotiasiat on yhä kunnossa, urheilu maistuis jossei olis flunssa. Sen verran vaan pitää tuotakin tekstiä paikata, että selvisipä typerykselle tässä, että lokerovuokra ei suinkaan ole 2€ kerta, vaan tuo kakkonen jätetään ns. pantiksi, jonka saa takaisin kun sen avain-kello-systeemin palauttaa. Onneksi en ehtinyt "menettää" kun yhden kakkosen... (emmä tyhmä oo, vähän hidas vaan...)

Organisoitu Irlantilainen JonotusSysteemi (OIJS) (alkuperäinen teksti 4.10.2005)

Tämä nyt on huhua vaan, mutta International Society on kuulemma vaihtanut retkille-ilmoittautumis-systeemiään: kaikkien reissulle haluavien ID kortit otetaan haltuun, ja sieltä arvotaan lähtijät - jokainen onnekas saa ottaa yhden kaverin mukaan. Onhan tuo tietysti parempi kuin ekalla kerralla koettu OIJS. Emme kuitenkaan aio lähteä katsomaan pitääkö tämä huhu paikkaansa vaan lähdemme omalla porukalla su-ti Dublinin valoihin (jos hostellin varaus nyt onnistuu...).

Erään pankkitilin tarina (alkuperäinen teksti 7.10.2005)

Tämän viikon maanantaina kävin kyselemässä - taas - että onhan tili nyt auki, ja onko Suomesta lähettämäni rahat tulleet perille. Vastaus molempiin oli myönteinen. Lisäksi annoin itselleni kertoa, että automaattikorttini VOISI olla noudettavissa keskiviikkona. Voi miten hieno päivä!

Keskiviikkona sitten, kun olin ensin noutanut d.o.D.:ltä asunto-shekkini, painuin mieli toivoa täynnä Ulster Bankiin. Esitin asiani ja jäin pelonsekaisin tuntein odottamaan. Ja odotin. Ja odotin. Päätin lopulta käydä kuitenkin tallettamassa shekin siinä odottaessani. Kesken tämän toimituksen setä on lopulta löytänyt tunnuslukukuoreni, muttei korttia. Yllättävää.
Mutta lisää yllätyksiä oli luvassa, sillä shekkiäni tallettanut tyttö kiskaiseekin ässän hihasta - ja korttikuoreni tiskin alta. Tittidii! Voitte kuvitella että poistuin pankista hyvillä mielin. Vihdoin TÄMÄKIN asia on kunnossa. (eihän siihen mennyt kuin kolme viikkoa!)

Tapahtui kuitenkin vielä myöhemmin samana päivänä: puhelin soi. Ruokakaupassa. Vastaan, ja nainen langan toisessa päässä esittäytyy "blim-blam-diipa-daapa, hello!" "uh, hello!"
Pitäis kuulemma mennä allekirjottamaan jotain, kun jostain puuttui puumerkki. Totesin, että onnistuuhan se, mutta mihin siis pitikään tulla. Ja - yllätys - pankkiin. Olisihan se nyt tietysti ollut liikaa. Ehdin jo miettiä, että pitikö se shekki allekirjoittaa vai mitä hittoa.

Tänään menin sitten vielä käymään tuolla jo niin tutuksi käyneessä konttorissa, ja allekirjoitus tarvittiin johonkin pankin omaan varmennuspaperiin - siis että ne voi vielä pankista varmistaa, että onkohan kaikki niiden saamat jutut mun allekirjottamia. Hauskaahan oli kuitenkin se, että se setä, joka multa sen nimmarin siihe paperiin otti, ei kattonu mun papereita. Mä oisin voinu räveltää kenen vaan nimmarin kenen vaan paperiin, jos ois niikseen ollut.

Loppukaneettina vielä JälkiKirjoitus-vuodatukseen pitää vielä mainita tästä täkäläisestä systeemistä, jossa juuri tuo nimikirjoitus on melko merkittävässä osassa. Kaikissa kaupoissa, joissa olen tähän mennessä maksanu Visalla, on juuri tuota nimmaria - sekä kortista että kuitista syynätty melko tarkasti. Aran Islandsilla suomalainen Esa ei meinannut saada ostoksiaan, kun kuitin nimmari ei kassan tädin mielestä ollut samanlainen kuin kortissa. Me Jonin kanssa vähän naureskeltiin moiselle - Suomessa kun juuri kukaan ei tuota nimmaria syynää. Ja itsellänikin on ehkä kolme eri versiota nimmarista, joita käytän vähän fiiliksen mukaan. Seuraavalla viikolla vaan tuo naureskelu meinasi kostautua, kun kampuksen kirjakaupassa myyjä-tyttö pyysi minua kirjottamaan nimmarini uudestaan, kun kuitin suherrus ei kuulemma näyttänyt oikealta. Selvisin tilanteesta kuitenkin ajokorttia näyttämällä - jolla koto-Suomessakin olisi nuo vajaan 60€ ostokset pitänyt kuitata.
Ihan hieno - joskin omituinen - systeemi. Hyvä toisaalta että syynäävät. Täytyy vaan ottaa vähän huolellisempi ote tuohon kuittailuun. :)

Mutta, Kettu kuittaa nyt täältä nummilta. Lisää jälkipyykkiä, kunhan sitä ehditään tuottaa.

Jokakuun Bailueläin?

Eli tässä on tullut kirjoteltua kaikesta muusta häsläyksestä, niin on nuo tärkeimmät - eli BILEET - jääneet vähemälle huomiolle. Tarkkasilmäisimmät ovat tosin varmaankin huomanneet, että joitain bile-hiluilu-kuvia on tuonne valkokuvaosioon (http://spaces.msn.com/members/luimnigh) ilmaantunut - mutta selitykset ovat jääneet puuttumaan. Toisaalta, kaipaako tuo peruskemutus niin selittelyä?

Joka tapauksessa, ensimmäisen kahden viikon aikana aloin tuntea itseni jo pahimman luokan vässykäksi, kun lähes kaikki illat tuli vaan istuttua jossei kotona koneen ääressä niin naapurissa (saksantytöt huoneessa 716) himajumituksessa. Asia alkoi korjaantua Aran Islandsilla, jossa tuli tosiaan vierailtua pubissa hieman pidemmän kaavan mukaan. Tuon jälkeen, kun KV maanantaina ilmaantui maisemiin, niin tiistaina olimmekin jo Åke Karan tahdittamina pistämässä paikallisessa jalalla koreasti.

Mutta siis Suomeksi. Mikkeli-koulututtu Vesa kutsui itsensä kylään jo tuossa kesällä, ja maanantaina 3.10. sitten ilmiintyi Limerickiin. Olimme kuulleet huhuja karaoke-kemuista, joihin sitten päätimme koko porukalla ottaa osaa. Aluksi vain luulimme, että em. kekkerit olisivat olleet keskiviikkona - onneksi bile-poliisimme Katja ja Nici pitivät asioista huolta, eikä kekrit päässeet meiltä sivu-suun.
Alkujuomat nautittiin jo tuttuun tapaan 716:ssa, josta VIHDOIN selvitetyllä yöbussilla pääsimme Stablesiin ja sitäkautta mukaan rientoihin. Karaoke-vihkoa selattuamme, päätimme Vesan kanssa repäistä ja rullauttaa jonkun kipaleen silkalla Suomen kielellä. Luonnollisesti seuraava haaste oli löytää viisu, josta muistaisimme riittävästi em. aikeen onnistumiseksi. Koska Aki Sirkesalon "punatukkainen" ei ole kovin hyvin hallussa, niin päädyimme vanhaan happolauluun paperilohikäärme Puffista. Tampereen Lindan avustuksella saimme kyhättyä kasaan kolme säkeistöä, joiden kanssa olimme suuntaamassa kohti lavaa. Yllättäen vain lavalle - kuulemma paloturvallisuussyistä - ei sallittu kuin maksimissaa kaksi laulajaa, joten jouduimme jättämään Lindan rannalle. Seuraava ongelma tuli siinä, kun kolme säkeistön jälkeen laulu vain jatkui ja jatkui... vedettiin sitten lonkalta loppu in inglis. Mutta yleisönsuosio oli taattu ja raivokas. Linda sai lohdutukseksi juomalipun.
Ilta päätyi takaisin Brookfield Halliin ja naapurblokin puolalaisten luo. Jaksoimme jatkoilla noin vartin. Illan tappioihin lisättäköön uudemmat silmälasini, jotka tulivat kahdessa osassa kotiin. Kai ne purkalla vois korjata, mutta onneksi olin sen verran ollut kaukaa viisas, että toiset lasit olivat myös mukana näillä nummilla.

Viime viikonlopun ohjelma oli puolestaan melko selvä jo pidemmän aikaa, sillä 716:n tytöistä jopa KAHDELLA oli syntymäpäivät niillä nurkilla: Kristina täytti huikeat 22 vuotta sunnuntaina, ja Katjalla on tänään 23-vuotispäivä. Näin ollen lauantaina lähdimme ulos - oikein isomman kautta - juhlimaan ennen kaikkea Kristinaa. Perjantaina olimme tosin käväisseet kansainvälisen klubin järjestämässä Spanish Partyssa, ja suurin osa tytöistä oli myös päätynyt jatkoille ensin Dromroeen ja sitten tänne Brookfieldiin. Me vässykät, Marion, Katja ja YoursTruly, lähdimme tosin kotiin suoraan Sports Clubilta - kuka mihinkin syyhyn vedoten. Jälkipuinneista päätellen ei kyllä harmittanut.
Lauantai lähti tutusti liikkeelle: 716, Stables - josta sitten enää urheimmat (Kristina, Katja, Tim (Katjan poikaystävä) ja minä) lähtivät Limerickin valoihin. Päädyimme Molly's nimiseen pub/yökerhoon, joka oli ammuttu täyteen kekulispäisiä paikallisia, täysillä soivaa musaa ja hikistä ahtautta. Joimme Molly'sissa yhdet ja lähdimme Katjan ja Timin kanssa meneen - Kristinaa emme nimittäin siinä vaihessa löytäneet MISTÄÄN. Neiti kuitenkin ilmoittautui sillä sekunnilla, kun olin päässyt kotiin: viestinä kännykkään: where the hell r u? i'm outside. want to meet ya. miss ya! tell of where to meet ya! Krissy
Oli kiva vastata, et heh, ollaan jo himas. Koita pärjätä.

Seuraavaksi aamuksi olimme sopineet tapaavamme 8.45 mennäksemme herättelemään Kristinaa vienolla onnittelulaululla. Olimme myös hankkineet ison kasan muffinseja, niihin kakkukynttilöitä sekä TIETYSTI hianon lahjan (kirjan, luonnollisesti! ;) ). Väsäsimme muffareista luvun 22, tökimme kynttilät paikoilleen vain huomataksemme, että Kristina - joka on porukan ainoa savuisa - on myös ainoa, jolla voisi olla tulta kynttilöihimme. Sunnuntai-aamu-homeessa siinä hetken pohdittuamme Katja lähti urheana sniikkaamaan tulta Kristinan käsilaukusta. Yllätys oli vain siinä, ettei käsilaukku ollut paikalla. Eikä myöskään itse neiti! (Jälkikäteen kuulimme Krissyn pokanneen yöpaikan Aran Island-reissun tutultaan Barrylta - mutta nukkunut KILTISTI ja TOPAKASTI kaikki vaatteet päällä!)
Synttäri-komissio jätti lahjan ja lisukkeet Kristinan huoneeseen ja lähti takaisin nukkumaan.

Maanantaina, eli eilen, oli sitten Katjan juhlistamisen vuoro. Lähdimme jälleen kerran ensin Stablesiin, jossa oli jonkin sortin trubaduuri-ilta. Harvalle meistä tosin maistui juoma - ainakaan enemmissä määrissä. Tulimme tuolta hieman isommalla porukalla takaisin Brookfieldiin ja 716:een jatkamaan juhlia omalla porukalla. Hyvin rauhallista ja mukavaa - täytyy myöntää. Ja pääsin mm. soittamaan läppäriltäni hieman Whitefish Orchestraa (www.whitefishorchestra.com) tälle kansainväliselle yleisölle (em. on siis pikkuveljeni Rasmuksen bändi - joka soittaa OIKEASTI hyvää musaa!!!). Rasse: uutta matskua odotellessa!!
Nukkumassa oltiin kuitenkin hyvissä ajoin noin puolen kahden aikaan.

Näin siis täällä. Tänään olisi kuulemma TAAS karaoke-bileet. Taitaa jäädä kyllä tältä vässykältä väliin. Viikonlopuksi lähdemme isommalla possella pääkaupunkia katselemaan, silloin joutuu ehkä lauantaina lähteä haistelemaan mm. Temple Barin kuuluisaa tunnelmaa...

Siihen saakka nenä valkoisena? Who knows... ;)

Ei tänne opiskelemaan tultu?

Kun tänne siis oikeasti tultiin opiskelemaan, voisin muutaman sanasen tästä paikallisesta koulunkäynnistäkin tällä sivulla mainita. Meillä Erasmus-opiskelijoilla on mahdollista otta enintään 5 kurssia, joista kolmen tulisi olla omalta opiskelualaltamme. Omassa todellisuudessani se siis tarkoittaa että 3/5 pitäisi olla business-kursseja, opiskelenhan täällä siis Kemmy Business Schoolin puolella. Lunnollisesti.

Yleensä jokaiseen kurssiin kuuluu 2 tuntia luentoja ja tunnin tutorial viikossa. Harvat edes näistä luennoista pidetään putkeen, joten yhden tunnin - tai käytännössä 50 minuutin - oppitunnit tuntuvat melko keveiltä Suomen 1,5 tunnin perusluentoihin, tai Mikkelin 3 tunnin opetussessioihin tottuneelle. En TIETENKÄÄN valita. Ensimmäistä kahta kouluviikkoa on lisäksi keventänyt se, että useimpien kurssien tutorialit alkavat viikolla kolme - eli huomenna.

Jokainen kurssi tuottaa 6 ECTS-kredittiä (European Credit Transfer System). Mikkelin vaatimushan on 12 ECTSää, mutta UL pakottaa meidät tekemään vähintään kolme kurssia, eli 18 noita juttua. Alustavat kurssivalinnat piti olla tehtynä jo kesäkuussa, josta johtuen itselläni ei ollut juurikaan hajua, mitä sitä tulikaan valittua kun tänne pääsin. Onneksi vaihtoon lähtöön vaadittu Learning Agreement löytyi koneelta, jolta sitten pystyin tarkistamaan alkukesästä tekemäni valinnat.

Mitä siis opiskelen täällä? Löysin ULn kurssivihkosesta vain yhden OIKEASTI kiinnostavan kurssin: Sociology of Medias. Tämän lisäksi otin business-opintojen ulkopuolelta vielä hieman historiaa: History of Social and Technological change. Yksi etukäteen valitsemistani kursseista meni tuon media-kurssin kanssa päällekkäin, joten tiputin sen suunnitelmista jo ennen varsinaisen koulu-uran alkua. Sen sijaan Product and Services Marketing ja Organizational Behavior and Design pysyivät lukujärjestyksessä loppuun saakka. Näin ollen yritän nyt saada nämä neljä kurssia tehtyä - joista siis olisi vielä jopa varaa reputtaa yhdessä! Miksi stressata kun vähemmälläkin pääsee? ;)

Nämä kurssit on nyt virallisesti rekisteröity - meillä vaihtareilla kun oli ylimääräinen 2 viikkoa aikaa vielä tehdä päätöksiä ja muutoksia aikatauluihimme. Lopullisen valintapaperin piti olla kansainvälisen toimiston hallussa viime perjantaihin mennessä. Muutamat olivat aktiivisia ja kiersivät useilla kursseilla katselemassa ja ihmettelemässä, mutta itse olin sen verran tyytyväinen kesäisiin valintoihini, etten tuohon lähtenyt. Katsotaan nyt, kuinka paljon kaduttaa myöhemmin.

Koulupäivistä vielä sen verran, että en usko polttavani itseäni täällä loppuun:

Eli ei liian rankkaa - eikä sen pidäkään olla. Vaikka opiskelu on tämän reissun varsinainen nimittäjä, niin ei tänne pelkästään opiskelemaan tultu!!

Erään pankkitilin tarina

Jo hyvissä ajoin olin päättänyt avata Irlannissa pankkitilin, jolle sitten Solo-tunnuksillani voin kätevästi siirrellä Suomen tileilläni makaavia MILJOONIA. Prosessi alkoikin kuin huomaamatta...

Torstai 22.9.
Orientaation ensimmäisenä päivänä kiertelimme ympäri kampusta, kun päärakennuksen kahviossa jouduimme yllättäen sumaan. Kaaoksen keskeltä luoksemme pyrähti topakka täti:
"Is anyone of you going to open a bank account?"
Hölmistyneenä vain nyökkäsin, jolloin tämä tehopakkaus raahasi minut pöydän ääreen täyttelemään useampisivuista kaavaketta. Samaan hengenvetoon jo mainittu trombi kollegoineen ehti riistää meiltä pankkitiliin vaadittavat dokumentaatiot: kuvallisen henkkarin ja yliopistolta saadun kirjeen, joka todistaa osoitetietomme. Mukanani oli vain ajokortti, joten tarjosin sitä - ja Ulster Bank nieli sen nikottelematta. Kopioituaan tositteemme ja saatuaan hyväksyttävän määrän tekstiä vihkosiinsa pääsimme jatkamaan kierrosta.
Olin tyytyväinen, että sain tämänkin asian hoidettua tehokkaasti pois päiväjärjestyksestä.

Maanantai 26.9.
Suomen eurojen huvetessa uhkaavasti lompakossa päätin topakkana tyttönä mennä kyselemään edellisellä viikolla availemani tilin perään. Tämähän on myös melko kätevää, sillä Ulster Bankilla on konttori kampuksella. Marssin siis konttoriin ja esitin asiani. Hyvin ystävällinen poika tiesi kertoa, että tilin pitäisi olla auki loppuviikosta. Hyvä niin.

Myöhemmin iltapäivällä pankista kuitenkin soitettiin: Suomalainen ajokortti ei nyt kelpaakaan valokuvallisesta henkilöllisyystodistuksesta - vaan tarvittaisiin JOKO passi (ymmärrettävää) TAI Limerickin yliopiston opiskelijakortti (ei niin ymmärrettävää). Koska passin kanniskeleminen ympäri näitä nummia ei houkuttele niin päätin pistäytyä konttorissa opiskelijakortin kanssa. Tuolloin tiistaina korttini - jälleen kerran - kopioinut poika sanoi, että tilin pitäisi olla auki loppuviikosta. Torstai-perjantai-akseli olisi kuulemma mahdollinen.

Torstai 29.9.
Puhelin soi iltapäivällä.
Ulster Bankista hyvää iltapäivää (in inglis kuitenkin), ja et pitäis nyt saada se sun passi tänne.

Että mitä!!?

Siinä vaiheessa täytyy myöntää että pinna katkesi. Puhelun soittanut tyttöraukka joutui kyllä melkoiseen pyöritykseen kun annoin hieman kommenttia tästä UBn systeemistä. Enitenhän ärsyttää tämä paikallinen "oon vaan töissä täällä - enkä tiedä siis mistään mitään"-systeemi. Eli että asiakasta pomputetaan konttoriin kerta toisensa jälkeen, ja silti joka kerta jää sama tyhjä arpa käteen. Yritin vielä kysellä tältä tytöltä, että kannattaisikohan alkaa tilailemaan Suomesta syntymä- ja virkatodistusta - ihan jos niitä nyt seuraavaksi kysyttäisiin?

Vein passin samana päivänä näytille. Mainittakoon nyt vielä, että passin kysyminen tällaisessa yhteydessä on enemmän kuin ymmärrettävää, mutta jos joku vaan olisi vaivautunut sanomaan sen heti. Ettei olisi tarvinnut ravata tuolla konttuuurissa alvariinsa. Hieman tehotonta minun makuuni.

Nyt kuitenkin poistuin pankista luottavaisin mielin. Poika siellä oli nimittäin sanonut, että tilin pitäisi olla auki saman päivän aikana.

Maanantai 3.10.
Jos tili on luvattu auki torstai-iltapäiväksi, ei liene kohtuutonta mennä kysymään asian perään seuraavana maanantaina, eihän? Näin siis tein.

Hetken info-tiskin pojan hikoilua katsottuani aloin pelätä pahinta. Ja näinhän siinä siis kävi: Ulster Bankin ammattitaitoinen henkilökunta OLI KADOTTANUT KOKO FILENI. Eli ei jälkeäkään niistä neljästä todistusjäljennöksestä, joiden takia olin koko edellisen viikon ravannut konttorissa. Eikä myöskään sitä "vihkosta", jota jo n. puoltoista viikkoa sitten täyttelin. Voi miten täydellistä.

Nyt kuitenkin pääsin jo toimiston puolelle, jossa YSTÄVÄLLINEN Mary O'Connell avasi minulle tilin - kuitenkin sillä edellytyksellä että toisin passin ja yliopistolta saamamme kirjeen vielä näytille. Vasta tuolloin tuo tili saataisiin aktivoitua käyttöön.
Fair enough, nyt sain kuitenkin VAKUUTUKSEN siitä että jotain tapahtuu - ja Mary sanoi, että jos joku/kukaan vielä soittaa tms. pankista, niin voin sanoa hänen hoitavan asiaani. Vihdoin jotain edistystä!!

Tiistai 4.10.
Vein kirjeen ja passin pankkiin. Tälläkin kertaa sain palvelua joltain uudelta naamalta, joka juoksenteli aikansa ympäri pankkisalia etsimässä Marya (jonka nimen olin kuitenkin tajunnut tipauttaa heti ovelta). Tämän kertainen tyttö käveli siis passini kanssa etsiskelemässä papereitani - jotka saatuaan totesi, että ULn antama kirje ei käy, koska filessäni oli jo edellisenä päivänä otettu kopio ULn opiskelijakortista. Kaksi saman tahon myöntämään todistusta ei siis käy - joka selittää edellisen viikon säätämisen. Hassua oli kuitenkin se, että tätä todetessaan hän myös puristi Suomalaista passiani toisessa kädessään. Totesin vaan, että entä tuo passi... eikös se nyt ole vähän niinkuin kuvallinen henkilöllisyystodistus? Vai olenko vaan tyhmä suomalainen, joka on antanut itselleen uskotella moista...

No, tämän jälkeen pankkihiljaisuus on ollut täydellinen. Mitä nyt Nordea sekoitti keittoa vielä hieman sulkemalla ulkomaanmaksupalvelunsa juuri tiistai-keskiviikko-torstai-akselille. Sain kuitenkin vanhasta versiosta lähtemään ensimmäiset yritelmät riihikuivaa kohti Irlantia. Katsotaan nyt mitä ne vielä keksiikään...

Jos olisin kaiken tämän edes AAVISTANUT tuo kaksi viikkoa sitten, olisin marssinut suoraan Bank of Irelandiin: tytöt ovat nimittäin tästä allekirjoittaneen tili-häsläyksestä oppineena tehneet niin, ja heillä tili on auennut yhdellä nimikirjoituksella, osoite-kirjeellä ja passilla. Ja: he ovat saaneet automaattikortin SEURAAVANA PÄIVÄNÄ. Omaani odottelen saapuvaksi EHKÄ ensi viikolla. Jos on onni myöten...

En uskonut näin kovasti haluavani avata pankkitiliä...

Aran Islands

Kansainvälisen kerhon retkisaattue lähti kohti Aran saaria lauantai-aamuna kello half-eight. Tämä ilmaus aiheutti kuitekin jonkin verran päänvaivaa keskuudessamme, sillä suomeksihan tuo olisi selvästi 7.30. Samaa olivat myös sanoneet sekä bussi- että taksikuskini, joita olin aiheesta jututtanut. Normaalilla kouluenglannilla tosin suomalainen varmasti olettaisi em. ilmauksen tarkoittavan samaa kuin half-past-eight. Tällä sitten vaivasimme pieniä päitämme, ja kyselimme neuvoa niin paikallisilta kuin muiltakin vastaantulijoilta. Hajonta oli melko vähäistä, oikeastaan noiden kahden edellä jo mainitun iäkkäämmän herran poiketessa TÄYSIN lähestymiemme ihmisten mielipiteistä. Näin ollen päätimme ottaa tietoisen riskin ja ilmestyä yliopistolle vasta puoli yhdeksäksi. Tarpeetonta varmaan mainita että riski kannatti!!!

Evästykseksi meille oli annettu kolme sirua informaatiota - hyvin paikalliseen tapaan:

1. Tulemme yöpymään hostellissa. Makuupussia tms. ei kuulemma tarvita, pyyhe kylläkin.
2. Maksamamme 35€ kattaa kaiken - paitsi juomat ja tuliaiset.
3. Emme välttämättä ehdi pysähtyä matkalla, joten eväitä kannattanee ottaa mukaan, ettei nälkä yllätä varhaista matkailijaa.

Näillä evästyksillähän sitä luulisi jo pääsevän pitkällekin??

Matka meni kuitenkin mukavasti, ja saavuimme - ilman pysähdystä - tuuliseen satamaan hyvissä ajoin. Satama käsitti lähinnä pari betonilaituria, niissä kiinni olevia kalastusaluksia, ison ruoppaajan ja parista parakista kyhätyn lipputoimiston. No, kun homma toimii näinkin, niin miksi sitä sitten jotain lasimakasiineja rakentelemaan. Ehdimme nauttia myös kupillisen "kahvia" ennen laivaan pääsyä - joka meinasi osoittautua huonoksi ideaksi vallitsevassa kelissä. Laiva nimittäin poukkoili melko holtittomasti todella kovan tuulen armoilla, ja suurin osa seurueestamme olikin melko vakavaa tyttöä kun vihdoin saavutimme määränpäämme, Aran saarten suurimman yksilön. Oma olo huteroitui vain hetkiseksi - ja siitä syytän kyllä osittain tai kokonaan tuota "kahvia" (instant-muru-myrkkyä, jota ei olisi kyllä em. aineeksi ainakaan maun perusteella tunnistanut!).

Satamasta seurueemme lähti jalkapatikalla kohti varattua majoitusta - jonne oli n. mailin matka. Ja tietysti ylämäkeen. Tuolla matkalla ohitimme noin puolentusinaa hostellia ja B&B:tä - joihin olisi ollut jo todella mukava jäädä. Perillä meitä odottivat mahtava näköala lähes myrskyävälle merelle, 6-8 hengen kerrossänkymajoitus ja epämääräinen jatko-ohjelma. Samalla kävi myös ilmi, että ruoka ei sisällykään reissun hintaan. Olisihan se nyt ollut aika outoa ilmoittaa aiemmin, eikö?

Jatkoksi selvisi puolivapaa kuvio, joka sisälsi kolme vaihtoehtoa:

1. Pyöräily nähtävyyksille.
2. Kävely nähtävyyksille.
   
3. Bussikyydit nähtävyyksille.

Tässä välissä lienee paikallaan kertoa, että tämä Aran Islands:in pääsaari on kooltaan 14X3 km, joten kumpikaan fyysisiä ponnistuksia vaativista vaihtoehdoistakaan ei olisi aivan mahdoton. Pyörät vaan tuli suljettua pois ulkona raivoavan noin MILJARDIN boforin tuulen takia. Kävely ei tuntunut myöskään kauhean kiinnostavalta, joten päätimme hypätä suurimman osan kanssa pikkubusseihin, jotka ajeluttivat meitä sitten ympäriinsä.

Hienoin näkemämme paikka oli varmasti ensimmäinen pysähdyspaikkamme Dun Aengus, yli 4000 vuotta vanha linnoitus. Tuo linnoitus sijaitsee saaren korkeimmalla kohdalla, 300 jalkaa merenpinnasta, pystysuoran kalliojyrkänteen reunalla. Kovassa tuulessa meri oli todella vaikuttava, pärskeet löivät lähes ylös asti ja pieni ihminen kutistui entisestään. Tässä vaiheessa voisi myös muistuttaa, että valokuvia Aran saarilta ja muualtakin tämän kokemuksen varrelta löytyy osoitteesta spaces.msn.com/members/luimnigh. Linkki kuviin on myös tuossa oikealla lähes ylimmäisenä.

Dún Aonghasan (=Dun Aengus) lisäksi kävimme saaren pohjoispäässä kuvaamassa merta ja majakkaa, yhdellä saaren rauniokirkoista (seven churches) ja kuulimme mielenkiintoisia tarinoita saaresta, sen elämästä ja tavoista. Saari on mm. täynnä kivimuureja, jotka ovat 90% käsin rakennettuja. Noissa muureissa on myös reikiä, joita ihmettelimme, kunnes taksi-bussi-kuskimme kertoi, että näin on oltava, jottei tuuli puhku ja puhalla luomuksia nurin. Kokemallamme kelillä tuo riski on helppo uskoa. Lisäksi, näin kuulimme, muureihin enemmän perehtynyt voisi tunnistaa sen tekijän pelkän rakenteen perusteella. Jokaisella muurin rakentajalla kun kuulemma on oma tapansa luoda tuo pitsimäinen, mutta todella kestävä rakennelma. Vaikuttavaa!

Kiertoajelun jälkeen kävimme syömässä - listalla TIETYSTI fish&chips. Suurin osa seurueestamme otti tosin pizzaa...

Iltariento suuntautui paikalliseen tapaan pubiin, jossa viihdyttiin loppuun saakka. Tarjolla olisi ollut myös jatkot - rannalla, jenkkipoikien kanssa - mutta hostellin pojat, Glen ja Patrick raahasivat viattoman suomalaistytön (=minut ;) ) takaisin hostellille nukkumaan. Tai no, Patrick yritti vielä juottaa juopuneelle lisää punaviiniä, mutta viimeistään jatkojen kariutumisesta suivaantunut Joni pilasi nuokin suunnitelmat. Huutofaitti paperiseinäisessä hostellissa keskellä yötä, suomeksi, ei ilmeisesti ollut hyvä idea? Tai, tarkemmin Joni rähisi, ja allekirjoittanut yritti saada suunvuoroa...

Seuraavana päivänä lähdimme aamulautalla pois saaresta. Tällä kertaa kyyti oli HIEMAN tasaisempaa, mutta edellisenä iltana nautitut virvokkeet takasivat huonon olon ainakin minulle. Kotimatkalla pysähdyimme vielä Galway:hin pariksi tunniksi, ja saavuimme vihdoin väsyneinä, mutta onnellisina Limerickiin noin kuuden aikaan illalla.

Reissu oli hieno ja voin suositella noita saaria kaikille täällä käyville. Ehkä kannattaa varata hieman enemmän aikaa, tilata parempi sää ja liikkua maisemassa pyöräillen, jalkaisin tai ratsain. Siis jos haluaa OIKEITA ja ISOJA elämyksiä. Näin pikamatkaajalle - ja viihteelle eksyjälle - tuo bussikyyti ja pikavilkaisu saaren TÄRKEIMPIIN näkyihin toimi kyllä kuin ketsuppi pannukakuille. ;)

Organisoitu Irlantilainen Jonotussysteemi (OIJS)

Tarkoitukseni oli kirjailla em. aiheesta jo ennen viikonloppua - ja ensimmäistä kansainvälisen klubin matkaa - mutta puolalaiset vihulaiset saivat mut houkuteltua pubiin kesken kirjailun. Tässä tulee siis teksti ajantasaistettuna...

OIJS; osa 1.
Ensimmäiset kosketuksemme tähän Irlantilaiseen ihmeeseen - eli OIJS:ään - toteutui viime keskiviikkona. Tuolloin Sports Arenalla järjestettiin clubs and societies open night, jossa oli ensimmäinen ja ehkä paraskin mahdollisuus liittyä näihin eri kerhoihin ja klubeihin. Kaikkien vaihtarien mielissä siinteli International Societyn jäsenyys, koska todella monet meistä oli kuullut, että tähän jos mihin klubiin KANNATTAA liittyä. Syynä tähän suositukseen on ennen kaikkea juuri tämä mahdollisuus nähdä Irlantia halvalla, sillä kerho järjestää paljon ja huokeita reissuja ns. must-see-paikkoihin.

Tässä vaiheessa on hyvä muistuttaa mieliin pari faktaa: meitä Erasmus-vaihto-oppilaita on täällä nyt syksyllä n. 250. Lisäksi muita vaihtareita - siis Euroopan ulkopuolelta - on noin toinen mokoma.

Tuossa messu-tapahtumassa kävi sitten ilmi, että tuo International Societyn tiski oli noin metrin levyinen vanerihökötys parin muun klubin puristuksessa. Saavuttaessamme tuon paikan, sen eteen oli muodostunut pienoinen jono, jonka hännille kuuliaisina liityimme. Melko pian kävi kuitenkin ilmi, että nopein tie tulisi olemaan tunku+kyynärpäät, sen verran ahnaasti kansainväliset kollegani tiskiä koettivat kepulikonstein lähestyä. Lopputulemana oli suhteellisen epämääräinen tungos, rock-konserttimainen kaaos ja lopulta eläimellinen taistelu elintilasta. Kaiken huipuksi yliopiston joku-byrokratia oli sanellut, että klubeihin liittymis-kaavake-kirjasia sai jokaisella klubilla - koosta riippumatta - olla käytössä yhtäaikaa vain kaksi. Se fakta, että näissä kaavakkeissa myös kysyttiin mitä oudoimpia asioita (osoite kotimaassa jne. ), ei myöskään edesauttanut tuon tungoksen sujuvaa purkautumista.

Itseäni ihmetytti tässä vielä ehkä enemmän se, että vaikka kerholla näytti olevan riittävästi henkilökuntaa tiskin takana, ketään heistä ei kiinnostanut tulla tiskin eteen organisoimaan syntynyttä kaaosta johonkin hieman järkevämpään muotoon. Ehei, karkkia sen sijaan tarjottiin - ja tämä Organisoitu Irlantilainen Jono sitten tukki koko käytävän, niin etteivät ketkään muutkaan päässeet ohittamaan IS:n tiskiä.

OIJS; osa 2.
Kai siitä on annettava kansainväliselle kerholle propsit, että he ovat antaneet meille ensimmäiset kaksi kosketusta tähän niin viehättävään ja houkuttelevaan Irlantilaiseen ilmiöön. Toinen kokemuksemme nimittäin tuli heti seuraavana päivänä, torstaina. Tuolloin järjestettiin IS:n kokous, jossa oli myös ensimmäinen - ja ainoa - mahdollisuus ilmoittautua syksyn avausreissulle Aran Islands:ille (www.visitaranislands.com). Olimme porukkamme kanssa ajatelleet tunkea itsemme mukaan tuolle reissulle, ja edellisenä iltana saamiemme vinkkien perusteella olimme paikalla ajoissa. Eräs KV kerhoa edustanut tyttö oli nimittäin antanut meille seuraavat tiedot:
- Retkelle mahtuu mukaan 51 henkeä (n. 10% vaihtareista... )
- Kannattaa yrittää päästä mahdollisimmaan eteen seuraavan illan kokouksessa
- Rahat pitäisi olla valmiina - eli tuo 35€, jonka reissu kustantaa
- Kaikki muu on maksettu tuolla summalla, paitsi ruuat ja juomat.
- Oma pyyhe pitäisi ottaa mukaan.

Näillä eväillä olimme siis ajoissa pääkallopaikalla ja pääsimme kuin pääsimmekin eturiviin ihmettelemään. Luulimme, että listaa kierrätettäisiin penkeissä - koska tuo n. 300 hengen luentosali, jossa kokous pidettiin, tuli tupaten täyteen. Mutta toisin kävi: alkulöpinöiden jälkeen kolmesta paikalla olleesta IS:n hallituslaisesta kaksi alkoi ottaa vielä jäseneksi liittymättömien tietoja ja yksi hoiti retki-ilmoittautumiset. Huoneen edessä.

Koskaan en ole nähnyt moista väkimassan mobilisoitumista! Itsekin pomppasin kuin vuorigaselli (uskokaa pois!) eturivin pöydän yli - vain jäädäkseni aamun erikoistarjous-eläkeläisryntäykseen verrattavissa olevan väkijoukon puristuksiin. En olisi edellisen illan jälkeen uskonut sen olevan mahdollista, mutta näin vain kävi: ihmiset olivat vielä hullumpia. Siellä kiivettiin, survottiin, työnnettiin - ja ainakin allekirjoittaneen toimesta myös huudettiin ja kiroiltiin kaikilla mahdollisilla kielillä. Seuraavassa melko pienessä ja kaukaa otetussa kuvassa torstai-illan OIJS:tä. Lista ja sitä huoltava poikaraukka ovat nuolen osoittamassa paikassa.

Pääsimme kuitenkin mukaan reissulle, mutta kokemuksena nämä kaksi OIJS:ää ovat olleet sen verran epämiellyttäviä, että seuraavat retket päätimme tehdä omin päin. Eli toisin sanoen, IS: pitäkää tunkkinne!!

Also starring

Tähän poustaukseen tulen liittämään listauksen henkilöistä, joiden kanssa näillä nummilla hengailen. Lista siis elää ja päivittyy päivien kuluessa. Tämän avulla toivoin myös löpinöideni seuraamisen olevan hieman vähemmän konstikasta. Mutta vaan HIEMAN vähemmän... ;)

BHSV(=Brookfield Hall Student Village) 605
Marta = kämppis BHSV sviitissä nro 605. Alkuperämaa Espanja.
Emilie = kämppis myös. Alkuperämaa Belgia (äidinkieli ranska).

GERMAN UNIT
Katja = saksalainen BHSVn asukki. Kämppää 7-blokissa kahden muun saksalaisen kanssa.
Kristina = saksalainen BHSVn asukki. Kämppää 7-blokissa kahden muun saksalaisen kanssa.
Marion = saksalainen BHSVn asukki. Kämppää 7-blokissa kahden muun saksalaisen kanssa. Laatuikäluokkaa!!!!
Tabea = saksalainen BHSVn asukki.
Romy = saksalainen BHSVn asukki.
Nici = saksalainen, joka oli riittävän onnekas päästäkseen asumaan Dromroeen.
Paula = edellisen kämppis. Alkuperämaa Tsekin tasavalta.

FRENCH CONNECTION
Chloë = Emilien ranskankielinen kaveri. Asuu myös BHSVssa. Alkuperämaa mahd. Belgia.
Anne Marie = ranskalainen, joka käy koulua Belgiassa (paitsi nyt täällä). Asuu Kilmurryssä (on-campus siis)
Julia = puolalainen. Asuu myös BHSVssä.
Igor = edellisen maanmies - ja kämppis täällä.
Steffi = saksalainen. BHSV as well.
Naomi = ranskalainen kinkero. Asuu myös kampuksella.

SUOMI-FINLAND (prkl)
Joni = suomalainen. Kymen ammattikorkeesta Kotkasta täällä lukemassa KAI puunjalostusta tms. Asuu Plasseyssa (kampuksella siis).
Esa = edellisen opiskelutoveri. Asuu BHSVssa.
Ansku = tamperelainen boomari. Asuu Dromroessa (prkl).
Linda = tamperelainen, joka muistuttaa pallokalaa. Ehdotti pohjien juomista hautausmaalla.
Johanna = oululainen. That's really all I know (enkä oo nimestäkään ihan varma... ;) )