Aran Islands

Kansainvälisen kerhon retkisaattue lähti kohti Aran saaria lauantai-aamuna kello half-eight. Tämä ilmaus aiheutti kuitekin jonkin verran päänvaivaa keskuudessamme, sillä suomeksihan tuo olisi selvästi 7.30. Samaa olivat myös sanoneet sekä bussi- että taksikuskini, joita olin aiheesta jututtanut. Normaalilla kouluenglannilla tosin suomalainen varmasti olettaisi em. ilmauksen tarkoittavan samaa kuin half-past-eight. Tällä sitten vaivasimme pieniä päitämme, ja kyselimme neuvoa niin paikallisilta kuin muiltakin vastaantulijoilta. Hajonta oli melko vähäistä, oikeastaan noiden kahden edellä jo mainitun iäkkäämmän herran poiketessa TÄYSIN lähestymiemme ihmisten mielipiteistä. Näin ollen päätimme ottaa tietoisen riskin ja ilmestyä yliopistolle vasta puoli yhdeksäksi. Tarpeetonta varmaan mainita että riski kannatti!!!

Evästykseksi meille oli annettu kolme sirua informaatiota - hyvin paikalliseen tapaan:

1. Tulemme yöpymään hostellissa. Makuupussia tms. ei kuulemma tarvita, pyyhe kylläkin.
2. Maksamamme 35€ kattaa kaiken - paitsi juomat ja tuliaiset.
3. Emme välttämättä ehdi pysähtyä matkalla, joten eväitä kannattanee ottaa mukaan, ettei nälkä yllätä varhaista matkailijaa.

Näillä evästyksillähän sitä luulisi jo pääsevän pitkällekin??

Matka meni kuitenkin mukavasti, ja saavuimme - ilman pysähdystä - tuuliseen satamaan hyvissä ajoin. Satama käsitti lähinnä pari betonilaituria, niissä kiinni olevia kalastusaluksia, ison ruoppaajan ja parista parakista kyhätyn lipputoimiston. No, kun homma toimii näinkin, niin miksi sitä sitten jotain lasimakasiineja rakentelemaan. Ehdimme nauttia myös kupillisen "kahvia" ennen laivaan pääsyä - joka meinasi osoittautua huonoksi ideaksi vallitsevassa kelissä. Laiva nimittäin poukkoili melko holtittomasti todella kovan tuulen armoilla, ja suurin osa seurueestamme olikin melko vakavaa tyttöä kun vihdoin saavutimme määränpäämme, Aran saarten suurimman yksilön. Oma olo huteroitui vain hetkiseksi - ja siitä syytän kyllä osittain tai kokonaan tuota "kahvia" (instant-muru-myrkkyä, jota ei olisi kyllä em. aineeksi ainakaan maun perusteella tunnistanut!).

Satamasta seurueemme lähti jalkapatikalla kohti varattua majoitusta - jonne oli n. mailin matka. Ja tietysti ylämäkeen. Tuolla matkalla ohitimme noin puolentusinaa hostellia ja B&B:tä - joihin olisi ollut jo todella mukava jäädä. Perillä meitä odottivat mahtava näköala lähes myrskyävälle merelle, 6-8 hengen kerrossänkymajoitus ja epämääräinen jatko-ohjelma. Samalla kävi myös ilmi, että ruoka ei sisällykään reissun hintaan. Olisihan se nyt ollut aika outoa ilmoittaa aiemmin, eikö?

Jatkoksi selvisi puolivapaa kuvio, joka sisälsi kolme vaihtoehtoa:

1. Pyöräily nähtävyyksille.
2. Kävely nähtävyyksille.
   
3. Bussikyydit nähtävyyksille.

Tässä välissä lienee paikallaan kertoa, että tämä Aran Islands:in pääsaari on kooltaan 14X3 km, joten kumpikaan fyysisiä ponnistuksia vaativista vaihtoehdoistakaan ei olisi aivan mahdoton. Pyörät vaan tuli suljettua pois ulkona raivoavan noin MILJARDIN boforin tuulen takia. Kävely ei tuntunut myöskään kauhean kiinnostavalta, joten päätimme hypätä suurimman osan kanssa pikkubusseihin, jotka ajeluttivat meitä sitten ympäriinsä.

Hienoin näkemämme paikka oli varmasti ensimmäinen pysähdyspaikkamme Dun Aengus, yli 4000 vuotta vanha linnoitus. Tuo linnoitus sijaitsee saaren korkeimmalla kohdalla, 300 jalkaa merenpinnasta, pystysuoran kalliojyrkänteen reunalla. Kovassa tuulessa meri oli todella vaikuttava, pärskeet löivät lähes ylös asti ja pieni ihminen kutistui entisestään. Tässä vaiheessa voisi myös muistuttaa, että valokuvia Aran saarilta ja muualtakin tämän kokemuksen varrelta löytyy osoitteesta spaces.msn.com/members/luimnigh. Linkki kuviin on myös tuossa oikealla lähes ylimmäisenä.

Dún Aonghasan (=Dun Aengus) lisäksi kävimme saaren pohjoispäässä kuvaamassa merta ja majakkaa, yhdellä saaren rauniokirkoista (seven churches) ja kuulimme mielenkiintoisia tarinoita saaresta, sen elämästä ja tavoista. Saari on mm. täynnä kivimuureja, jotka ovat 90% käsin rakennettuja. Noissa muureissa on myös reikiä, joita ihmettelimme, kunnes taksi-bussi-kuskimme kertoi, että näin on oltava, jottei tuuli puhku ja puhalla luomuksia nurin. Kokemallamme kelillä tuo riski on helppo uskoa. Lisäksi, näin kuulimme, muureihin enemmän perehtynyt voisi tunnistaa sen tekijän pelkän rakenteen perusteella. Jokaisella muurin rakentajalla kun kuulemma on oma tapansa luoda tuo pitsimäinen, mutta todella kestävä rakennelma. Vaikuttavaa!

Kiertoajelun jälkeen kävimme syömässä - listalla TIETYSTI fish&chips. Suurin osa seurueestamme otti tosin pizzaa...

Iltariento suuntautui paikalliseen tapaan pubiin, jossa viihdyttiin loppuun saakka. Tarjolla olisi ollut myös jatkot - rannalla, jenkkipoikien kanssa - mutta hostellin pojat, Glen ja Patrick raahasivat viattoman suomalaistytön (=minut ;) ) takaisin hostellille nukkumaan. Tai no, Patrick yritti vielä juottaa juopuneelle lisää punaviiniä, mutta viimeistään jatkojen kariutumisesta suivaantunut Joni pilasi nuokin suunnitelmat. Huutofaitti paperiseinäisessä hostellissa keskellä yötä, suomeksi, ei ilmeisesti ollut hyvä idea? Tai, tarkemmin Joni rähisi, ja allekirjoittanut yritti saada suunvuoroa...

Seuraavana päivänä lähdimme aamulautalla pois saaresta. Tällä kertaa kyyti oli HIEMAN tasaisempaa, mutta edellisenä iltana nautitut virvokkeet takasivat huonon olon ainakin minulle. Kotimatkalla pysähdyimme vielä Galway:hin pariksi tunniksi, ja saavuimme vihdoin väsyneinä, mutta onnellisina Limerickiin noin kuuden aikaan illalla.

Reissu oli hieno ja voin suositella noita saaria kaikille täällä käyville. Ehkä kannattaa varata hieman enemmän aikaa, tilata parempi sää ja liikkua maisemassa pyöräillen, jalkaisin tai ratsain. Siis jos haluaa OIKEITA ja ISOJA elämyksiä. Näin pikamatkaajalle - ja viihteelle eksyjälle - tuo bussikyyti ja pikavilkaisu saaren TÄRKEIMPIIN näkyihin toimi kyllä kuin ketsuppi pannukakuille. ;)