Seikkailun ensiaskeleet...

Koin ensimmäiset Irlantilaiset vesipisarat vasta oleiltuani maassa n. 21 tuntia. Sumujakaan ei ole vielä näkynyt. Sen sijaan olen nähnyt

• Nummia.
• Lehmiä. Itseasiassa asuinrakennuksemme vieressä, tien toisella puolella on suuri niitty/nummi, jolla laiduntaa lehmälauma (opiskelijakylien ja ostoskeskuksen välissä... kui idyllistä??). Sama ilmiö toistuu yliopiston kampuksen vieressä. Ja minä typerä kun luulin tulleeni melko kauas tuosta maalaisidyllistä...
• Viiden euron kolmioleivän (tosin London Heathrowlla, mutta tällä reissulla kuitenkin...)
• Gaelin-kielisen TV-kanavan
• PurilaisKuninkaan (=Burger King; jonka yksi toimipiste sijaitsee vajaan kilometrin päässä... en ole vielä käynyt.[koska en varmaan osaisi tilata kuin ruotsiksi. ;)]

Ihan vaan mainitakseni ensin mieleen tulevat. Toki aika paljon muutakin on nähty, mutta niistä kerrotaan sitten ehkä lähemmin myöhemmin.

Nyt ripeä matkakertomus, ihan vaan for the record.

Lähdin siis matkaan kolealta Tampereelta tiistai aamuna klo 03.10. Matka meni yllättävän vähän unten mailla, enemmänkin tuli kuunneltua musiikkia ja fiilisteltyä maisemia. Tirahti siinä ehkä pari erotunnelmien kirvoittamaa kyyneltäkin...

Helsinki-Vantaa saavutettiin puoli kuuden aikaan ja kärräsin rinkkani suoraan lähtöselvitykseen. Ystävällinen setä "tsekkasi" mut Shannoniin asti ja pyysi heittämään rinkan toiselle hihnalle - joka oli merkattu kyltillä "erikoismatkatavarat/overweight luggage". Pamautin kantamukseni siihen, jossa vaiheessa seinässä oleva digi-näyttö pillastui. Sallittua tavaraahan sai olla se 23kg - tämä lahjomaton lentoaseman vaaka pyrähti ensitäräyksellä reippaasti yli 30 kilon, mutta tasaantui lopulta 200g alle. Melkoinen, lähes 7 kilon ylipaino tuli siis ILMEISESTI kuitattua ripsien räpsyttelyllä? Ihmettelen kyllä, koska en kyllä ollut monenkaa dollarin beibe tuohon kellonaikaan ;)

Lento Helsingistä Lontooseen meni mukavasti ja nopeasti - kiitos siitä matkaseuralle: Lauralle ja Lasselle. Näistä ensin mainittu oli myös menossa vaihtoon, Lontooseen ja lähettävänä kouluna Jyväskylän Ammattikorkeakoulu - tai tarkemmin kai Konservatorio. Oli kuitenkin niin mukavaa etten edes ehtinyt pelätä terroristeja, palavia suihkumoottoreita tai muita hyvin todennäköisiä koneenpudottajia.

Lontoossa olimme lähes puoli tuntia etuajassa, joka tarkoitti luonnollisesti hengailuajan pidentymistä. Huoh. Tuossa ajassa ehdin sitten kokea myös jo mainitun 5 euron kolmioleivän. Maistui kyllä hyvältä suussa, mutta jäi myös vinona hymynä suupieliin. Hinnathan lähenevät kohta VRn tuttua "tasan satasen"-slogania. ;) ;)

Lento Lontoosta Shannoniin oli täynnä amerikkalaisia turisteja. Kyyti oli kuitenkin lähes yhtä turvallisen tuntuista, johtuen ehkä kapteenimme 50-vuotissynttäreistä, joita juhlittiin tuolla 10 000+ metrin korkeudessa.

Shannonista otin - kuten äidille lupasin aamulla - taksin. Sain kuskikseni erittäin lupsakan, hörökorvaisen irlantilaisen sedän. Hän oli oikein puhelias, hyvin kiinnostunut Suomesta ja innokas esittelemään Limerickin maisemia. Matka taittui ripeästi ja turvallisesti, hintakin oli ihan hyväksyttävä: 38€. Setä jätti minut Brookfield Hallin respan oven eteen, joten pitkälle en PAINAVAN rinkkani kanssa joutunut vaeltamaan.

Respassa kävin suoraan asiaan, mutta tiskin takana kököttävä tyttö näytti käynnistyvän hieman hitaasti. Syykin kävi ilmi aksentista: itäeurooppa on Violalla lähempänä sukujuurissa kuin edellisellä kämppikselläni - jos mahdollista. Nojailin respan tiskiin 30 kilon rinkka selässäni VALEHTELEMATTA 20 min - ja vieläkin tuntui jäävän asioita selvittämättä. Siinä vaiheessa tunsin itseni sen verran hikiseksi ja likaiseksi, että luovutin. Asunnon avain oli kuitenkin hallussa.

Pienen harhailun jälkeen löysin oikean oven; 605, jonka takaa paljastui lisää suljettuja ovia. Jostain paperista olin huomannut, että huoneeni piti olla 605 C, mutta yhdessäkään ovessa ei ollut kirjaimen kirjainta. Yksi ovista oli kuitenkin raollaan, joten sillä perusteella Irlannin kotini valitsin. Pitkään en kuitenkaan ehtinyt majapaikasta nauttia, sillä melko pian huomasin muutaman oleellisen puutoksen: sängyllä oli kyllä tyyny, tyynyliina ja aluslakana MUTTEI PEITTOA. Eihän siinä muu auta kun lähte hankkimaan peittoa. Ja suihkun jälkeen lähtötohinoissa huomasin etten ollut saanut avainta huoneeni oveen. Sitä lähdin siis ensin respasta hakemaan, jotta edes uskaltaisin jättää omaisuuteni asuntoon jossa ehkä jo asusti joitain muita ihmisiä. Informaatiotahan en em. asiasta tietenkään ollut keneltäkään saanut. Olisihan se varmaan ollut liikaa?

Kaikki kuitenkin järjestyi, ja matkapäivä päättyi simahtamiseen jo 21.30 paikallista aikaa.