Kotiasiat on kunnossa...

... ja urheilu tuntuu hyvältä.

Paikallinen urheilutilanne on tosiaankin valoisa. Kampuksella on ehkä maan arvostetuin urheilukeskus - ja vanhempi maan kahdesta 50m uima-altaasta. Limerick University Arena on maineensa veroinen - tilat on uudehkot, laitteet asiallisia ja toimivia eikä hintatasokaan huimaa päätä: 90€ lukukaudesta ei tunnu lähes missään Suomen kuntokeskushintoihin tottuneelle! Täällä sitäpaitsi hintaan kuuluu perusjumppien ja puntin lisäksi vielä tietysti tuo jo mainittu uimahalli ja ison talon kaikki palvelut.

Jep. Mutta mainostus sikseen, kuvia sun muuta voi väijyä osotteesta www.universityarena.com.

Omasta puolestani siis sen verran, että jäsenyys tuonne on hankittu ja laiskuuden päivät ovat taas ohi. Tällä viikolla kävin jo kahdesti puntilla ja tänään uimassa. Mutta - koska olemme Irlannissa, informaation ihmemaassa - jäi virkailijoilta tietysti muutama pikku yksityiskohta mainitsematta liittymiseni yhteydessä. Mm. seuraavat seikat on siis opittu sen kuuluisan kantapään kautta:

• Uimahallissa on uimalakkiPAKKO. (olin jo ehtinyt pulahtaa, kun espanjalaisittain murtaen puhuva kaveri tulee ilmoittamaan asiasta - ja tuo lakin (kai) lainaan. Hän kyllä mainitsee että "you don't have to return it..." tai jotain - joten otin myssyn mukaan. Palautan sen sitten ennen kun poistun maasta...;) )
• Lokerot eivät sisälly jäsenyyden hintaan - eli toisin sanoen; joka kerta kun et halua roudata kassiasi mukaan altaalle, puntille jne. on sinun maksettava 2€. Tai jätettävä koko omaisuutesi pukuhuoneeseen - jota tosin kukaan ei tee. Lukkosysteemi on kyllä hiano - siitä lisää tuonnempana.
• Arenaa kannattaa välttää klo 16-19. Tuolloin paikka on täyteen ammuttu. Tein em. erehdyksen eilen. En tee sitä toiste.

Just to mention a few...

Katsotaan nyt mitä muuta vielä tuleekaan eteen, mutta kaiken kaikkiaan urheilupuitteet täällä ovat LOISTAVAT! Näiden parin päivän urheiluiden jälkeen paikat ovat TIETYSTI jumissa, mutta tuttu innostus urheiluun on taas löytynyt! Ehkä täältä ei tulekaan läskillä vuorattu suolisäkki takaisin - vaan semi-kunnossa oleva Vilma?

Se jää nähtäväksi. Huomisen urheilu riippuu nyt hartioiden jumi-asteesta. Tällä hetkellä se on (asteikolla 1-10) n. 12. Ja viikonloppuna international societyn matkalle kohti Aran Islands:ia!! Siitä lisää tuonnempana!

Ainiin, se lukkosysteemi. No, suomalaiseen nilkka-avain-systeemiin tottuneena tämä irlantilainen teknologia on melko hiano. Tuota kahta oiroa vastaan saa tiskiltä rannekellon näköisen systeemin mukaansa, jolla helahoito toimii. Kaapeissa on lukkopesien paikalla vain valo, joka vilkkuu, jos kaappi on käytössä. Vapaat kaapit ovat auki, mutta tällä rannekellolla saa oven lukkoon ja auki. Kellotaulun paikalla on metallinen juttu - ilmeisesti joku magneetti, mikrosiru tms., joka olisi blondille kuitenkin liian monimutkainen ymmärtää. Kun tuon metallin pistää valoa vasten, kaappi lukittuu. Kui hianoo? Ja tuo "kello" kädessä voi sitten urheilla menemään aivan huoletta.

Oi näitä teknologian ihmeitä. ;) ;)

Jaa sää vai?

Kuten ihan ensimmäinen tilitykseni tälle sivulle antaa ymmärtää, täällä pitäisi sataa. Nyt, viikon verran Irlantia kokeneena tiedän, että totuus on hieman monimutkaisempi. Moor komplikeited, juu nou.

Ensinnäkin, täällä ei sada läheskään niin paljon ja hartaasti kuin luulisi. Täällä kyllä sataa, ei sillä, mutta yleensä sellaisina enemmän ja vähemmän kiukkuisina purskauksina, jotka kestää 1-90 minuuttiin. Ehkä tuota puoltatoista tuntia ei pitäisi purskaukseksi nimittää, mutta nimitys johtuu myös siitä, etten vielä ole keksinyt keinoa erottaa tällaista pidempää sadetusta tuosta pikaripsauksesta. Mitkään Suomen sään lait eivät nimittäin päde täällä. Tämä vaatii demonstraation, joten saamanne pitää:
Perustilanne on tämä: katsot ulos ja oletettavasti aurinko paistaa. Ajattelet: jes, tänään on kaunista, voin laittaa samettijakun päälle - ja ehkä nuo kangashousut myös. Vaatearviosta varsinaiseen uloslähtöön kestää ehkä maks. vartin. Tuossa ajassa taivas on jo ehtinyt alkaa suoltaa vettä kansan niskaan. Ja kuten sanottua: joskus enemmän toisinaan vähemmän.

Toiseksi, täällä tuulee aivan julmetusti. Koko ajan. Onhan tämä ns. rannikkokaupunki, tämän pitkän "vuonon" päässä vaan kun ei kuvittelisi olevansa niin tuulen armoilla - mutta kuvitelmat toisaalta harvoin käy toteen. Täällä siis tulee. Ei ehkä niin paljon kuin New Orleansissa, mutta melko paljon Järvi-Suomen kasvatille. Kuvittelin joskus että Tampere on tuulinen kaupunki, mutta voi pojat.

Näiden kahden faktorin - ennustamattoman sateen ja julmetun tuulen - yhdistelmä on sitten Limerick. Koko tähänastisen reissun ihanimman kokemuksen sain tänään, kun tein ex-tempore reissun lähimmille (!) kaupoille (=n. 3 km). Saapuessani "ostarille" taivas juuri rupesi sylkemään päälle. Onneksi pääsin sisälle karkuun. Shopping-spreen loppumetreillä ruokakaupan kassaneiti suvaitsi heittää kommentin säästä:
"... it's pretty warm out, isn't it?" Vilkaisin katonrajaan hilattuja ikkunoita, ja kuinka ollakaan: aurinko paistoi. Kuinka somaa, koska tuo ärsyttävä jalkapatikka voisi olla melko synkkä, jos sen sateessa tarpoisi. Ensimmäisen etapin jälkeen poistin hiostavan kaulahuivin ja jatkoin reippaana matkaa. Juuri viimeiset asutukset ohitettuani mr. weather päätti kuitenkin kostaa, ja julmettu takatuuli sai mausteekseen alati yltyvän sateen. Koska kädet olivat täynnä erinäisiä, melko painaviakin kantamuksia, ajattelin pärjätä "kuuron" läpi ilman sateenvarjoa.
VÄÄRIN!
Siinä vaiheessa kun farkut olivat koko takaosaltaan märät, tukka lepatteli silmillä ja liimautui naamaan ja samettijakun selkämyskin rupesi imeytymään iholle, päätin kuin päätinkin kaivaa tuon titaniciksi nimeämäni sateenvarjon ostoksien alta (Romuhan hajosi jo neitsytkäyttökerrallaan, ei tosin uponnut täysin...). Loppumatkan kotiristeykseen homma toimi, kun tuuli tuli tosiaan koko ajan takaa, mutta käännyttyäni kotia kohti tuuli muuttui pyörteiseksi. Tämän jälkeen jaksoin taistella vettyvän paperikassin, painavan olkalaukun ja ympäri kääntyvän sateenvarjon kanssa noin 500 metriä, jonka jälkeen päätin tyynesti kastua. Pitäköön kuivuutensa! [matkaa tuosta risteyksestä ja liikenneympyrästä BHSVlle kun on vielä ehkä tollainen 1,5km, toim.huom.]

Pahinta ehkä on, että Irlanti melko vastahakoisesti kuivaa sen, minkä on kastellut. :( Onneksi olen keksinyt, että huoneeni ainokaisen patterin yläpuolella on seinälamppu, johon saa kätevähkösti ripustettua hengarin jos toisenkin.

Mr. weather ei siis asu Irlannissa - ei taida raukka olla kuullutkaan moisesta paikasta. Mutta - näillä mennään. Täällä ei ainakaan tule lunta.

Ekat bileet ja shoppailua.

Pe 23.9.2005
Kaksipäiväinen orientaatio huipentui welcome partyihin, jotka pidettiin kampuksemme pubissa The Stablesissa. Kekkerit oli ilmoitettu alkavaksi klo 20, jolloin olisi kuulemma myös ruokaa tarjolla. Tämän vuoksi olimme päättäneet Martan ja German Unitin (saksalaiset Katja, Kristina, Marion, Romy ja Tabea) kanssa tähdätä paikalle ajoissa. Alku oli kuitenkin tarkoitus hengata "kotikylässä" Brookfieldissä muutamien äärellä. Kävi ilmi, että allekirjoittanut oli ainoa, joka oli riittävän kaukonäköisenä hankkinut virvokkeita jo keskiviikkona (bileistä tietämättä), joten etkojuomat menivät siis minun piikkiini.

Kristinan luovuttua yritksistään suoristaa hiuksiaan pääsimme vihdoin lähtemään jalkapatikkaan kohti kampusta - kello oli ehkä 20.15. Perillä selvisi että "ruoka", jota oli ollut melko vähän tarjolla odotettuun väkimäärään nähden, käsitti liha-voitaikina kikkareita, joista ei tullut kuin ehkä paha mieli, jos sitäkään. Baari sen sijaan osoittautui houkuttelevaksi: brittityyliin TÄYTEEN pumpattu tuoppi Bulmers(=Magners suomessa)-siideriä maksoi naurettavat 3,90€. Vastaava annos Guinnesia köyhdytti ostajaa puoli euroa vähemmän.

Ilta oli mielenkiintoinen. Musiikki soi TODELLA kovaa, ja käsitti lähinnä oldies-goldies-tyyppistä humppaa (mm. Macarena, Mambo no. 5 ym. soi illan aikana!?). Pubin melko pienet tilat olivat todella täyteen ammutut, eikä lauma vanhempien valvonnasta vapatuneita jenkkejä ainakaan auttanut asiaa. (välihuomautus: ilmiö, joka on jo Mikkelissä tullut tutuksi; amerikkalaiset vaihto-opiskelijat USEIN villiintyvät vaihdossa, koska - kuten tunnettua - uudella mantereella alkoholin saatavuus on melko rajallista ennen 21 vuoden maagista ikää.) Katjan, Kristinan ja Nikkin kanssa kävimme kuitenkin näyttämmässä muutamia UPEITA muuveja tanssilattialla (Miina + muut siskot: hitsikuu jäi kuitenkin vielä odottamaan seuraavia kekkereitä ;) ) .

Tarjolla olisi ollut ilmainen sisäänpääsy Trinity Roomsiin (yökerho Limerickissä), mutta päätimme jättää tilaisuuden väliin ja jalkapatikoida takaisin BHSViin. Pää kohtasi tyynyn joskus yhden jälkeen aamuyöllä.

La 24.9.5005
Hyvissä ajoin oli sovittu, että lauantaina suuntaisimme VIHDOIN katsastamaan Limerickin keskustan tarjonnan. Mielessä siinteli myös toive tehdä muutamia tarpeellisia ostoksia. Pääsimme noin tunnin aiottua aikaa myöhemmin liikkeelle, ja odottelimmekin bussia tuulisen tien varressa noin kahden pintaan. Keskusta oli täyteen ammuttu, samoin jokainen liike johon edes kuvittelimme menevämme. Siitä huolimatta sain kulutettua kiitettävän määrän rahaa kaikkeen enemmän ja vähemmän tarpeelliseen. Kuvassa Romy, Kristina, Marion, Marta ja Katja O'Connel Streetillä.

Tarpeellisista hankinnoista mainittakoon semi-herätteenä hihaan tarttunut sateenvarjo, jonka ostin reissun viimeisestä etapista, ruokakauppa-Tescosta. Kävi nimittäin niin, että ruokaa shoppailessamme ulkona oli yllättäen alkanut sataa. Siis ihan oikeasti sataa, sillä tähän saakka olin kokenut vain pieniä, lyhyitä ripsauksia. Nyt vettä tuli kuin sen yhden kuuluistan semikaiman helmoista, ja pääsin brassailemaan täydellisellä ajoituksellani.
Suuntasimme siitä sateessa sitten kohti bussipysäkkiä ja toivoimme hartaasti bussin tulevan edes jossain ihmisten ajoissa (kokemuksemme mukaan bussit kulkevat täällä vähän sieltätännepäin ja aikataulut ovat ohjeellisia - jos niitäkään). Aikataulun mukaan bussin olisi pitänyt tulla klo 18.00, mutta kun kello oli jo lähes kymmenen yli, vesi jatkoi vuotamistaan ja laadukkaat Penney'sin paperikassit alkoivat palata selluloosa-muotoon, aloimme pohtia vaihtoehtoisia ratkaisuita. Seurueemme käsitti kahdeksan henkeä, joten saisimme kätevästi kaksi taksillista täyteen. Lisäksi bussi olisi kustantanut 1,25€ lurjukselta, kun taas taksin tiedettiin maksavan 8-10€. Päätöksen sinetöi lopulta fakta, että bussikyydillä joutuisimme tarpomaan joka tapauksessa noin kilometrin siinä sateessa pysäkiltä kotiin. Asiaa tietysti auttoi myös se, että bussipysäkkiä vastapäätä sattui olemaan taksitolppa.

Uudesta sateenvarjosta vielä sen verran, että pysäkillä värjötellessämme Katja ja Romy totesivat sen olevan "kaputt" - eli rikki. Niinhän se raippa räjähti ensimmäisellä käyttökerralla - muttei sentään käyttökelvottomaksi, joten hieman ontuvan varjon kanssa jatketaan eteenpäin. :)

Ai niin. Mitään ns. tavoitehankinnoista en saanut tehtyä. Ehkä sitten ensi kerralla...

Orientoitumista

Tutustuminen orientaation alkupuheiden mukaan Irlannin - ellei maailman - kauneimpaan kampukseen alkoi oikeastaan jo eilen, kun toisen kämppikseni, espanjalaisen Martan kanssa teimme omatoimimatkan koululle. Vastassa oli omituinen määrä betoni-lasisia rakennuksia, kyseenalaista viehtymystä jäätävän leveisiin farkkuihin tuntevia irlantilaisia ja tihkusadetta. Betonissa ja lasissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta jos sisä-arkkitehtuuri käsittää Suomessa perustuksissa käytetyn näköisiä betoniharkkoja seinämateriaaleina ja lattioita verhoaa likaläikkäinen harmaa kokolattiamatto, niin vaikea sitä on modernina, kauniina tai viihtyisänä pitää. Tai sitten olen vaan melko suppea.

Varsinainen orientoituminen alkoi kuitenkin tänään muutamalla asiaan kuuluvalla tylsällä puheella ja ylipitkällä jatko-opiskelijoiden lajittelulla. Meidät Erasmus-opiskelijat komennettiin vaan pysymään hiljaa paikallamme muiden vaihto-oppilaiden (mm. jenkit, nipponit ja kanukit) ja muista Brittein saarten opinahjoista siirtyineiden kanssa. Oli tylsää. Jos olisi ollut vielä hieman tylsempää niin olisin tullut sinkkiarkussa kotiin. Tämän tylsyyden jälkeen meidät Erasmuslaiset komennettiin aulaan. Mietimme vain, että minkä takia sitä komennusta ei voitu tehdä ENNEN tuota jaottelua??

Aulassa pääsimme vihdoin hakemaan info-pakettia, joka oli evätty meiltä aamulla, koska puhe-tylsyys piti päästä aloittamaan ajoissa. Voin kertoa että ehdimme kököttää auditoriossa n. vartin ennen kuin KUKAAN "esiintyjistä" vaivautui paikalle - ja pääsimme sieltä pois noin vartin myöhässä.
Infopaketissa oli kuitenkin päälimmäisenä esitäytetty ilmoittautumislomake. Omassani luki komein kirjaimin: Ms. Ulrikka Kujala. On aivan riittävän omituista millä logiikalla KOLMAS nimeni oli valikoitunut etunimekseni tähän lomakkeeseen, mutta että se oli vielä kirjoitettu väärin... Nipussa alempana olevassa lomakkeessa KAIKKI kolme nimeäni oli kuitenkin kirjoitettu täysin oikein. Go figure.
Myöhemmin iltapäivällä itse ilmoittautumistilaisuudessa sainkin sitten seistä jonon tukkona, kun konetta hipelöivä naishenkilö ei meinannut osata korjata nimeäni koneelleen. Eikä tainnut edes onnistua, sillä hetki sitten kun kävin kirjoittautumassa ULn sähköiseen tietokantaan, niin siellä tuo nimihirviö ULRIKKA yhä/taas komeili. Taitaa vihulainen seurata minua näillä nummilla...

Orientaation iltapäivässä saimme nauttia kiertokävelystä tällä kauniilla kampuksella - joka kyllä osoittautui kauniiksi ulkoisesti. Sisätila-arkkitehtuuri sen sijaan kaipaisi mielestäni kevennystä - mutta ehkä se on vaan minä. Oppaanamme tällä kiertokävelyllä oli melko hentoääninen Eamonn, joka osoittautui oikein mukavaksi kaveriksi. Ilmoitti kyllä olevansa seuraavalla tapaamiskerrallamme irlantilaisittain umpikekulissa - mutta eihän se miestä pahenna. Eihän?

Illalla kävimme vielä nauttimassa ilmaisen illallisen kampuksella - ja samalla reissulla totesimme että a) Irlannissa bussit kulkevat - tai sitten eivät. Tänään eivät kulkeneet. Ja b) kävelymatka kampukselta tänne Brookfield Halliin ei ole ollenkaan niin paha kuin bussikyytiläisenä on tuntunut. Taitoin matkan kansainvälisesti viiden saksalaisen ja Martan kanssa.

Huomenna on luvassa ensimmäiset BILEENI täällä - suunnittelimme jo saksalais-espanjalais-suomalaisessa seurueessamme aloittavamme etkoilun pussikaljoilla kampuksen pusikoissa. Ja seuraavassa syyt tähän teinimäiseen ratkaisuun: bileet alkavat klo 20, mutta viimeinen bussi (joka lähes varmasti kulkee) menee täältä 17.45.

Creativity rules!

Seikkailun ensiaskeleet...

Koin ensimmäiset Irlantilaiset vesipisarat vasta oleiltuani maassa n. 21 tuntia. Sumujakaan ei ole vielä näkynyt. Sen sijaan olen nähnyt

• Nummia.
• Lehmiä. Itseasiassa asuinrakennuksemme vieressä, tien toisella puolella on suuri niitty/nummi, jolla laiduntaa lehmälauma (opiskelijakylien ja ostoskeskuksen välissä... kui idyllistä??). Sama ilmiö toistuu yliopiston kampuksen vieressä. Ja minä typerä kun luulin tulleeni melko kauas tuosta maalaisidyllistä...
• Viiden euron kolmioleivän (tosin London Heathrowlla, mutta tällä reissulla kuitenkin...)
• Gaelin-kielisen TV-kanavan
• PurilaisKuninkaan (=Burger King; jonka yksi toimipiste sijaitsee vajaan kilometrin päässä... en ole vielä käynyt.[koska en varmaan osaisi tilata kuin ruotsiksi. ;)]

Ihan vaan mainitakseni ensin mieleen tulevat. Toki aika paljon muutakin on nähty, mutta niistä kerrotaan sitten ehkä lähemmin myöhemmin.

Nyt ripeä matkakertomus, ihan vaan for the record.

Lähdin siis matkaan kolealta Tampereelta tiistai aamuna klo 03.10. Matka meni yllättävän vähän unten mailla, enemmänkin tuli kuunneltua musiikkia ja fiilisteltyä maisemia. Tirahti siinä ehkä pari erotunnelmien kirvoittamaa kyyneltäkin...

Helsinki-Vantaa saavutettiin puoli kuuden aikaan ja kärräsin rinkkani suoraan lähtöselvitykseen. Ystävällinen setä "tsekkasi" mut Shannoniin asti ja pyysi heittämään rinkan toiselle hihnalle - joka oli merkattu kyltillä "erikoismatkatavarat/overweight luggage". Pamautin kantamukseni siihen, jossa vaiheessa seinässä oleva digi-näyttö pillastui. Sallittua tavaraahan sai olla se 23kg - tämä lahjomaton lentoaseman vaaka pyrähti ensitäräyksellä reippaasti yli 30 kilon, mutta tasaantui lopulta 200g alle. Melkoinen, lähes 7 kilon ylipaino tuli siis ILMEISESTI kuitattua ripsien räpsyttelyllä? Ihmettelen kyllä, koska en kyllä ollut monenkaa dollarin beibe tuohon kellonaikaan ;)

Lento Helsingistä Lontooseen meni mukavasti ja nopeasti - kiitos siitä matkaseuralle: Lauralle ja Lasselle. Näistä ensin mainittu oli myös menossa vaihtoon, Lontooseen ja lähettävänä kouluna Jyväskylän Ammattikorkeakoulu - tai tarkemmin kai Konservatorio. Oli kuitenkin niin mukavaa etten edes ehtinyt pelätä terroristeja, palavia suihkumoottoreita tai muita hyvin todennäköisiä koneenpudottajia.

Lontoossa olimme lähes puoli tuntia etuajassa, joka tarkoitti luonnollisesti hengailuajan pidentymistä. Huoh. Tuossa ajassa ehdin sitten kokea myös jo mainitun 5 euron kolmioleivän. Maistui kyllä hyvältä suussa, mutta jäi myös vinona hymynä suupieliin. Hinnathan lähenevät kohta VRn tuttua "tasan satasen"-slogania. ;) ;)

Lento Lontoosta Shannoniin oli täynnä amerikkalaisia turisteja. Kyyti oli kuitenkin lähes yhtä turvallisen tuntuista, johtuen ehkä kapteenimme 50-vuotissynttäreistä, joita juhlittiin tuolla 10 000+ metrin korkeudessa.

Shannonista otin - kuten äidille lupasin aamulla - taksin. Sain kuskikseni erittäin lupsakan, hörökorvaisen irlantilaisen sedän. Hän oli oikein puhelias, hyvin kiinnostunut Suomesta ja innokas esittelemään Limerickin maisemia. Matka taittui ripeästi ja turvallisesti, hintakin oli ihan hyväksyttävä: 38€. Setä jätti minut Brookfield Hallin respan oven eteen, joten pitkälle en PAINAVAN rinkkani kanssa joutunut vaeltamaan.

Respassa kävin suoraan asiaan, mutta tiskin takana kököttävä tyttö näytti käynnistyvän hieman hitaasti. Syykin kävi ilmi aksentista: itäeurooppa on Violalla lähempänä sukujuurissa kuin edellisellä kämppikselläni - jos mahdollista. Nojailin respan tiskiin 30 kilon rinkka selässäni VALEHTELEMATTA 20 min - ja vieläkin tuntui jäävän asioita selvittämättä. Siinä vaiheessa tunsin itseni sen verran hikiseksi ja likaiseksi, että luovutin. Asunnon avain oli kuitenkin hallussa.

Pienen harhailun jälkeen löysin oikean oven; 605, jonka takaa paljastui lisää suljettuja ovia. Jostain paperista olin huomannut, että huoneeni piti olla 605 C, mutta yhdessäkään ovessa ei ollut kirjaimen kirjainta. Yksi ovista oli kuitenkin raollaan, joten sillä perusteella Irlannin kotini valitsin. Pitkään en kuitenkaan ehtinyt majapaikasta nauttia, sillä melko pian huomasin muutaman oleellisen puutoksen: sängyllä oli kyllä tyyny, tyynyliina ja aluslakana MUTTEI PEITTOA. Eihän siinä muu auta kun lähte hankkimaan peittoa. Ja suihkun jälkeen lähtötohinoissa huomasin etten ollut saanut avainta huoneeni oveen. Sitä lähdin siis ensin respasta hakemaan, jotta edes uskaltaisin jättää omaisuuteni asuntoon jossa ehkä jo asusti joitain muita ihmisiä. Informaatiotahan en em. asiasta tietenkään ollut keneltäkään saanut. Olisihan se varmaan ollut liikaa?

Kaikki kuitenkin järjestyi, ja matkapäivä päättyi simahtamiseen jo 21.30 paikallista aikaa.

Pakkaamisen 6 vaihetta

Pelätty pakkausprojekti osoittautui juuri niin kinkkiseksi kuin kauhukuvitelmissa kaavailin. Omaan via dolorosaani kuului 6 vaihetta:

Vaihe 1. SUUNNITTELU
Koska järjestelmällisyys ja suunnittelu kuuluu luonteeni perusosasiin, niin TIETYSTI SuperPakkaaminen alkaa tarvittavien listojen laatimisella. Ajatustasolla tämä projekti on tietysti muhinut aivokuoren kiemuroissa jo alkukesästä saakka, mutta ensimmäiset konkreettiset askeleet otettiin Excelin kanssa. Tietysti.
Perusteellinen listaus käsitti kaksi pääotsikkoa (vaatteet ja muut), joista ensimmäisen alle kertyi vielä 12 alajaetta. Melko säälittävää, tiedetään, mutta täytyy myöntää että tämän projektin seuraava vaihe olisi aiheuttanut kuljetusyksiköiden muutoksia ja muita häsläyksiä, jos ensimmäistä vaihetta ei olisi suoritettu näin perusteellisesti.

Vaihe 2. KULJETUSYKSIKÖN VALINTA
Tämän koko vaihtoruljanssin alkuräjähdyksen paikkeilla olin TIETYSTI lähdössä matkalaukun ja jonkun käsipakaasi-ratkaisun kanssa kohti suurta, vihreää tuntematonta. Ajan kuitenkin raksuttaessa kohti lähtöä, muita aatoksia tuli ja meni - joista viimeisin siis johti rinkan hankintaan (kts. Kommunikointiongelmia?). Tämä 70+10 litrainen harmaan-musta tulee suorittamaan omaisuuteni siirron täältä Irlantiin, ja samalla siis määrittämään fyysiset rajat pakkaamisprosessille.
Rinkan seuraksi onnistuin hankkimaan kirkkaanpunaisen lentolaukun, jota voin siis hilata perässäni kansainvälisillä klinkkereillä. Kui hianoo?

Vaihe 3. OMAISUUDEN HAALINTA
Kaiken tarvittavan kasaan kerääminen oli melkoisen helppoa kattavan listauksen ja pitkällisen suunnittelun jälkeen. Ajallisia venymiä tähän vaiheeseen aiheutti päätökseni pestä kaikki mukaan otettavat artikkelit. Lisäksi muutamien yksiköiden piileskely mitä omituisemmissa paikoissa meinasi aiheuttaa päänvaivaa. Mutta onneksi vaan meinasi!
Kokonaisuudessaan tavaramäärä täytti yhden 90X210 sängyn ja osan lattiaakin. Kuljetusyksiköksi varattu rinkka näytti tämän vaate- ym. kasan vieressä melko epätoivoiselta.

Vaihe 4. KÄSIMATKATAVARAN JA MUUN EROTTELU
Kuljetusyksikköni luonteesta johtuen ns. siistimmät vaatteet (=jakku) lunastivat automaattisesti paikkansa "punaisessa paholaisessa". Lisäksi tietysti läppäri, kamera, yksi vaihtovaatekerta jne. kuuluvat kyselemättä käsipakaasiin. Toisaalta taas kynsisakset sun muut konekaappauksen mahdollistavat välineet oli epäilysten hälventämiseksi pakattava rinkkaan. Näin jako sujui melko kivuttomasti ja ilman sen suurempaa häsläystä.

Vaihe 5. SULLONTA
Vaihe 5.1 ALKUKANKEUS
Optimistinen pakkaaja tarttuu toimeen vailla huolen häivää. Hän sulloo kengät täyteen sukkia, käärii ne muovipusseihin ja aloittaa - luonnollisesti - pohjalta. Ensimmäinen, alin, osasto on nopeasti täytetty kengillä, matkalakanoilla ja muutamilla muilla ns. raskaammilla artikkeleilla.
Vaihe 5.2 EPÄTOIVO
Edettyään hetken kirjojen ja puolitoppatakin kanssa rinkan päätaskussa pakkaaja toteaa tehtävänsä mahdottomuuden: sängyn pinta-alasta n. 1/10 on vapautettu taakastaan ja rinkka on 3/4 täynnä. Mahdoton yhtälö!
Asiaa ei auta huoleton, vastuuton vanhempi joka saapuu pääkallopaikalle esittelemään matkalaukun etuja. Epätoivoinen pakkaaja silmäilee vielä pakkaamista odottavia tuotteita, JOpullistelevaa rinkkaansa ja näkee silmissään avonaisen matkalaukun lähes rajattomat mahdollisuudet. Itsepäisyys vie kuitenkin voiton, ja pakkaaja jatkaa tuskaisen hikistä urakkaansa. Suunnanvaihdoksen siemenet on kuitenkin istutettu ja kovamuovinen vaihtoehto rekisteröity pakkaajan aivoihin.
Vaihe 5.3 RAIVO
Suomalainen sisu ei anna periksi, ja keskisuomalaisella periksiantamattomuudella pakkajamme onnistuu kuin onnistuukin survomaan kaiken muun paitsi läppärilaukun rinkan uumeniin. Rinkoissa on kuitenkin eräs hieno ominaisuus: remmit. Läppärireppu taipuu melko monelle mutkalle ja kiinnittyy ns. makuupussipaikkaan rinkan pohjaa vasten, kunhan riittävä raivotaso on saavutettu. Kymmenen litran "kansiosa" jää vielä käytännössä tyhjäksi odottamaan viimehetken lisäyksiä - ja muutamia vielä uupuvia artikkeleita matka-apteekkiin.
Painoa koko komeudelle tuli 21,5 kg - Brittiläinen Ilmatie sallii 23 kg ruumaansa, joten vielä jäi REILUSTI varaa!!

Vaihe 6. KÄSIMATKATAVAROIDEN PAKKAAMINEN
Em. vaihe on vielä suorittamatta. Asiantuntijaennusteiden mukaan mitään ongelmia ei kuitenkaan pitäisi ilmetä.

Matkani alkaa siis vihdoin HUOMENNA, kun lähden Ollin kanssa Tampereelle. Seuraava etappi; Tampere-Helsinki starttaa ti 20.9. klo 3.10 Tampereen Linja-autoasemalta.
Suomen tomut karisevat lopulta klo 7.40, kun BA nousee Seutulasta ja kääntää nokan kohti Lontoon Heathrowta.

Irlannin nummet saavutan n. klo 12.45 paikallista aikaa Shannonin lentokentällä. Seikkailu alkakoon!!! :)

Kahden tonnin katuoja

Olettamus 1.: Kun asiasta saa varmistuksen, sitä voi pitää varmana
Olettamus 2.: Kun asian on maksanut ja maksu on mennyt perille, sitä voi pitää varmana.

Totuus voi kuitenkin olla jotain hieman muuta. Ainakin näköjään Irlannissa. Tapahtui nimittäin torstaina 8.9. (= TJ 12):

Valmistautumien Boomin poikkitieteellisiin haalaribileisiin oli edennyt puolikkaan siiderin verran ja lähtökuopat oli lähes valmiit kun puhelin soi. Tuntematon numero, eli vastaan "asiallisesti" peläten myyntipuhetta. Toisesta päästä alkaa kuitenkin suoltumaan englantia jonka tuottaja esittäytyy ULn majoitustoimiston tädiksi.

"... I'm calling about your accommodation. There is a slight problem with it..."

Tuo ei kuulosta hyvältä korvassa...

"... Dromroe Village won't be available for next semester."

Jaha. Hyvä. Kahden tonnin katuoja kuulostaa hyvältä. Ei vaan, ei tässä sentään taivasalle jouduta, korvaava, hieman kuulemma halvempi majoitus on varattuna off-campus opiskelijakylästä, josta on vartin kävelymatka koululle. Illan onnistui vaan pilaamaan se, että olin tuosta Brookfield Hall Student Villagesta lukenut vähemmän mairittelevan vaihtoraportin(http://www.uta.fi/opiskelu/kv-asiat/tarinat/klk_2004_limerick_1.html). Tähän kiukkuun tuli sitten juotua hieman ehkä enemmän kuin oli alunperin tarkoitus...

Seuraavana päivänä piti heti aamusta ottaa netti käyttöön ja etsiä tietoa tuosta "pahamaineisesta" ghettomaisesta räkäläävästä johon siis tulisin asettumaan puolentoista viikon päästä. Samalla kaivoin esiin tuon vaihtoraportin näyttääkseni sitä Ollille - joka, sen nähtyään repesi nauruun: jutun kirjoittaja on Ollin edeltäjä-klubimestari, jonka haukut kuulemma kannattaa jättää omaan arvoonsa. Samaa toisti Brookfield Hallin nettisivut (www.brookfieldhall.com), joilta löytyi kuvia uudesta talokompleksista, siisteistä huoneista ja muutenkin asiallisen kuuloisesta asuinpaikasta. Ainoa asia, joka vielä jää harmittamaan, on se vartin kävely. Vaikka paikka näyttää siistiltä ja asuinkelpoiselta, ei se ole kampuksella. Ilmainen bussikuljetus tosin kulkee koko päivän, vuokra on halvempi ja tuon vartin jalkapatikan voi taivaltaa turvallista pyörätietä pitkin - mutta se ei silti ole kampuksella. Sitä kun on asennoitunut asumaan 500 metrin päässä yliopiston päärakennuksesta ja turvallisen kävelymatkan päässä urheilu- ja bilepaikoista, niin siirto kauemmas luvalla sanoen sapettaa.

Ilmeisesti ei kannata siis pitää MITÄÄN varmana. Kiinnostaa vaan nähdä minkä takia Dromroe Village is not available. Pystyin keksimään kolme potentiaalista selitystä:

1. Koko kylä menee remonttiin. Hometta tai jotain.
2. Asunto, johon minut oli tarkoitus majoittaa, on remontin tarpeessa. Ehkä siellä on asunut saksalaisia, jotka käyttivät lapinpolttotaktiikkaa kotiinlähdön yhteydessä ;). Tai ehkä hometta tai jotain.
3. Joku paikallinen pikkujulkkis/rikaspaska ilmoitti että hänen lapsensa on majoitettava juuri sinne - vaikka mukula on juuri vasta edes vaivautunut ilmoittamaan tulostaan. Sitten asuntotoimistossa on mietitty että hmmmmm, heitetään tuo yksi typerä vaihtari jonnekin muualle.

Kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa on hyvin hyväksyttäviä. Mutta jos käy ilmi että tämä operaatio johtuu jostain byrokraattisesta pelleilystä tms. niin voitte olla varmoja että käyn aiheesta barrikadeille.

On kuitenkin parempi mennä paikan päälle itse ensin, ja maalata ne pirut sun muut vihulaiset vasta sitten niihin seiniin jos on aihetta. Sieltä käsin voi myös paremmin hoitaa tätä syntynyttä mahdollista asunto-ongelmaa, joten odotus jatkuu.

Enää 9 päivää - vielä ehtii tapahtua vaikka mitä!!