12 päivää Suomessa

Joulu on juo---hlittu. Samoin uusi vuosi. Paluu arkeen ja Irlantiin koitti nopeasti ja kivuliaasti - mutta positiivisena puolena mainittakoon se, että oli myös mukavaa päästä taas tänne nummille LEPÄÄMÄÄN.

Joulu Suomessa meni juuri niin kuin pitääkin: syötiin, juotiin glögiä, pelattiin lautapelejä, nautittiin läheisten seurasta ja syötiin hieman lisää. Aika vihulainen vaan meni liian nopeasti - ja niinhän se usein tekee, kun on mukavaa, tekemistä ja muutenkin hauskaa. Tuo reilu puolitoistaviikkoinen, jonka kotomaassa ehdin viettää, tuli kyllä vietettyä enemmän ja vähemmän vilkkaissa merkeissä. Joulupyhät nyt olivatkin tiedossa, mutta senkin jälkeen ohjelmaa tuntui riittävän ensin siskon perheen saapuessa Kinkomaan talveen tapaninpäivän iltana ja loppuviikosta oman Tampereelle siirtymiseni johdosta. Uusi vuosi otettiin vastaan kyseenalaisissa merkeissä Luopioisten metsissä vielä kyseenalaisemmassa Boomari-seurassa. Kiitokset kaikille skeptisyydestä ja julmista huveista. Vieläkin hengästyttää...

Eilen lähdin kuitenkin Tampereelta jälleen kohti Limerickin valoja. Kauniit talviset maisemat muuttuivat nopeasti brittein saarten harmaaseen sateeseen ja sumuun. Lentoteknisistä syistä johtuen sain viettää Lontoon Stanstedissa (=lentokenttä) yli viisi tuntia, joista check-iniäkin piti odottaa reilut kolme tuntia. Onneksi (?) en kuitenkaan ollut aivan ainoa kenttäkuolemaa tekevä, vaan seuraa oli noin Muuramen väestön verran (vapaa arvio). Näin ollen myös istumapaikan löytymiseen meni hetki, mutta siinä onnistuttuani uppouduin suomalaiseen musiikkiin ja sudokuun, ja aika viitsi jälleen liikahtaa hieman ripeämmin.
Matkani pelasti kuitenkin check-in jonossa bongaamani saksalainen ystäväni Steffi, joka oli siis tulossa samalla lennolla kanssani Shannoniin. Mieleenihän ei tietenkään ollut missään vaiheessa pälkähtänytkään, että joku täältä löytämistäni ystävistä voisi mitenkään olla millään samalla lennolla?! Olipa ihanaa olla väärässä! Lennon odotus, lento, bussi- ja taksimatkat menivätkin sitten todella paljon mukavammin, kun oli seuraa. Shannonissa tosin rinkkaselkäinen tyttö tuli aulassa suoraan luokseni ja sanoi : "Osaisitsä neuvoa miten täältä pääsee Galwayhin?" - siis selkeällä Suomella. Autoin maanmiestä hädässä - joka oli Jyväskylän yliopiston bilsareita tulossa Erasmus-vaihtoonsa - mutta jaksoin silti hämmästellä, miten a) minut tiedettiin suomalaiseksi ja b) sellaiseksi, joka osaa neuvoa eksyneen oikealle bussille?? Ehkä isän kuolematonta lausetta täytyy vaan siteerata: kaikkihan apinan tuntee, mutta apina ei ketään. Tai sitten olin vaan puhunut Steffille Suomen joulusta, uudenvuodenhulluudesta jne. niin kovaan ääneen, ettei epäilystä ollut jäänyt...

Perillä Brookfield Hallissa minua odotti kämppis-Emilien lisäksi JÄÄKYLMÄ huone. Oven avatessani luulin hetken jättäneeni ikkunan auki - niin kylmä täällä oli. Mutta ilmeisesti patterin off-tila 12 päivän ajan riittää jäädyttämään paikalliset asuintilat. Oi tätä ihanaa eristyksen ja yksinkertaisten ikkunoiden maata! Patteri on ollut nyt reilut 14h päällä, vieläkin on hieman viileää. Yö sujui kuitenkin sikeästi nukkuen - joululomasta kun tarvitsee hieman lomaa toipuakseen.

On kuitenkin mukavaa olla taas täällä - viimeiset hetket alkavat olla käsillä. Tietysti paluumotivaatiota söi lähestyvät tentit ja päälle kaatuva median projekti. Silti elän nyt viimeisiä hetkiäni näillä nummilla, ja aion ottaa kaiken niistä irti! Tai ainakin yritän...

Mutta haluan vielä KIITTÄÄ kaikkia asianosaisia ihanasta joulun-uudenvuoden-ajasta Suomessa. Pian palaan ihan kokonaan, mutta siihen saakka: nauttikaa hiljaisuudesta! :D