South of Limerick

Nyt on peli avattu: ennen tätä viikonlopun reissuahan en ollut nähnyt MITÄÄN Limerickin eteläpuolella. Asia on kuitenkin nyt siis korjattu! Ja seuraavassa hieman matkaraporttia n. 2,5h sitten päättyneeltä reissulta...

Lähdimme siis lauantai-aamuna IHMISTEN aikoihin, eli kymmeneltä, kohti etelää, Killarneyn kaupunkia ja siellä sijaitsevaa kansallispuistoa. Etäisyyttä välille Limerick-Killarney kertyy 115km, ja näillä teillä se tarkoittaa vajaan kahden tunnin taivallusta. Matkaan lähdimme lähes hävyttömän hienossa kelissä - ja täytyy myöntää jo tässä vaiheessa, että koko viikonlopun saimme nauttia hyvin epätyypillisestä Irlantilaisesta säätilasta. Kaikki tämä aurinko ja paiste on muuten nähtävissä myös kuvagalleriassa, johon ehdin jo valikoida parhaat palat omasta viikonlopun kuvasadostani.

Joka tapauksessa saavuimme kansallispuistoon puolenpäivän jälkeen ja ensimmäinen ihmettelyn kohteemme olikin siellä sijaitseva vesiputous. Putoaahan se vesi kun sen kielekkeelle ajaa - ja kokonaisuudessaan sammaloituneet kivet, muratin ja viiniköynnösten valloittamat puut ja rinteet, virtaava vesi ja puiden lomasta pilkahteleva aurinko loivat taianomaisen tunnelman. Tämä tunnelma tosin säröili hieman ehkä siitä, että bussilastillisemme lisäksi paikalla oli noin puolentusinaa autokuntaa tätä samaa veden virtaamista kuvaamassa. Onneksi väenpaljous hieman hälveni ja putoukselta nousevien portaiden tasanteelta avautui perinteinen suomalainen maisema taivasta kurottelevine mäntyineen ja pikkusaarten täplittämine järvenselkineen. Tunnistin maiseman tosin vasta otettuani siitä kuvan - ja tarkastettuani otoksen laadun kameran näytöltä. Tarkkana ollaan siis oltu - kun parempikin turnipsi.

Kansallispuiston pääasiallinen kohteemme oli kuitenkin sen keskuksena toimiva Muckross House ja siellä risteävät kymmenet vaelluspolut. Aikaa meille annettiin lähes neljä tuntia ja ohjeeksi luu käteen - eli tehkää mitä teette, kunhan olette takaisin täällä 17-17.30. Noin. ;)

Sehän sopi, ja alkuharhailun, kuvien räpsimisen ja kahvittelun jälkeen suunnistimmekin summamutikassa jollekin polulle ja kohti metsää. Metsä nähtiin, puilla ja ilman. Melko pian päätimme poiketa leveämmältä tieltä järven rantaa myötäilevälle polulle, jolta jo aiemmin mainittu taianomainen metsä avautui kaikessa upeudessaan. Vastaantulijoita oli melko niukasti, joten saimme rauhassa katsella, haistella ja nautiskella. Tuntuuhan se ehkä hieman typerältä suomalaiselle mennä ulkomaille katsomaan metsää, mutta ovat nämä tämän saaren metsät jotain aivan erilaista kuin kotoiset kuivat kankaat ja harvat koivikot. Tuttuus päättyi muutamiin kanerviin ja satunnaisiin kuusipuihin, muuten maisema oli kuin saduista käkkyräisine oksistoineen, runkoja peittävine köynnöksineen ja "eksoottisine" kasveineen. Ryhmän vanhimpana koin velvollisuudekseni kiipeillä puihin, hyppiä kivillä ja temmeltää pitkin sammalia etsien hyviä valon kuvaus paikkoja. Muut odottelivat kiitettävän kärsivällisesti harhapoluilta palaamistani, ottivat tarvittaessa kuvia näistä uroteoista ja hymisivät toiminnalleni. Kiitos siis tytöille siitä!
Polun päästä löysimme vanhan luostarin, Muckross Abbeyn, jonka raunioista löytyi jälleen lapsenmieliselle hauskuutusta. Tästä nähtävyydestä täytyy kyllä antaa tunnustusta sen autenttisuuden vuoksi, sillä raunioissa ei ollut mitään kyltitystä, valaistusta tai juuri muutakaan opastusta, joten esim. dormitory oli allekirjoittaneen mielikuvituksen omaavalle lähes epämiellyttävän aavemainen kokemus. Vai mitä sanotte?
Pylväskäytävän sivulta löysimme vielä portaat, joita pitkin pääsimme katottomaan toiseen kerrokseen - ja vähemmän pelottaviin tiloihin. Paluureitiksi valitsimme aiemmin hylkäämämme tientapaisen, jolla matka-aika takaisin Muckross Houselle oli ehkä neljäsosa toiseen suuntaan käyttämästämme ajasta. (Johtuen ehkä myös siitä, että ERÄS seurueemme jäsen ei enää paluumatkalla kiipeillyt puihin tai muutenkaan viivyttänyt matkantekoa...)

Illaksi ja yöksi palasimme Killarneyn keskustaan, jossa majoituimme hostelliin. Kävimme etsimässä opiskelijabudjettisyötävää (=pizzaa), ostamassa aamupalatarvikkeita, jonka jälkeen olimmekin valmiita siirtymään pubin rentouttavaan ilmapiiriin. Kristinan vastalauseista huolimatta palasimme nukkumaan jo puoliltaöin, sillä seuraavana aamuna tiesimme suunnistavamme Kerryn kierrokselle jo ennen kymmentä. Lisäksi luvassa oli "päivä-bussissa"-tyyppinen elämys, jota en ainakaan itse toivonut viettäväni rättiväsyneenä mahdollisista muista jälkiseuraamuksista puhumattakaan.
Yö oli kuitenkin taas melko levoton sekä ylimääräisistä äänistä (=kuorsaus, pubista myöhemmin palaavat kultakurkut sekä yläpuolellamme asuvat steppailijat) että "tyynyn" vuoksi. MP3-soittimesta loppuivat patterit aamuseitsemältä - "tyynyyn" ei tosin tälläkään ollut merkitystä. Tyynyn tasoa voisi kuvailla vaikka siten, että ellei Katja olisi illalla käyttänyt viimeisiä WC-papereitamme, useampi meistä olisi vaihtanut tämän "tyynyn" yhteen palaan em. materiaalia. Niin surkea se nimittäin oli!

No, aamu kuitenkin valkeni, upeassa kelissä, ja pääsimme matkaan lähes ajallamme. Ring of Kerry on nimensä mukaisesti Killarneysta alkava - ja sinne päättyvä - "Kerryn kierros", eli noin 170 kilometriä kapeaa tietä, vuoria, upeita rantoja, pieniä kaupunkeja ja tietysti merta ja nummea. Pidemmän pysähdyksen ja lounastauon pidimme Watervillessa, joka tunnetaan myös Charlie Chaplinin entisenä kotina. Chaplinin tytär asuu kuulemma vielä nykyäänkin kylässä. Mutta tästä johtuen kylän lähes keskeisimmällä paikalla seisoo pronssinen "tsaali", jota TIETYSTI piti käydä pokailemassa.
Reitin varrella oli upean kelin siivittämänä enemmän kuvattavaa kuin olisi ollut kortilla tilaa tai kellään meistä aikaa. Niinpä pääsimme upean Lady's Viewn jälkeen takaisin Killarneyyn noin viiden aikaan, jonka jälkeen teimme vielä viimeisen kulttuuriteon: kävimme Lidlissä.

Bussimatka Killarneysta Limerickiin meni hitaasti - kuten paluumatkat aina - ja melko hiljaisissa ja väsyneissä merkeissä. Matka oli kyllä kaikkineen hieno ja uskomattoman upeat kelit antoivat kyllä meille digikamera-ajan lapsille täydelliset mahdollisuudet kaiken tuon mykistävyyden taltiointiin. Silti, kuva ei koskaan korvaa oikeaa kokemusta, eli jos on matkasuunnitelmissa Irlanti, niin näitä kahta kohdetta voin kyllä aidosti suositella.

Nyt oma, tyynyn näköinenkin tyynyni kutsuu väsynyttä päätä siihen painettavaksi, eli uusi viikko näillä nummilla alkakoon! Portit etelään on kuitenkin avattu!