Irlannin käsikirja autoilijoille

Eli jotain tänne on kuitenkin saatava matkasta kerrottua ennen seuraavan alkua. Täältä siis pesee - asiaa autoilusta näillä nummilla.

Irlannin liikennehän siis on suurimmalle osalle maailman ihmisiä ns. vääränpuoleista, eli matkaa taitetaan aina tien vasemmalla puolella. Autoissa tämä luonnollisesti näkyy myös siinä, että ratti sijaitsee auton oikealla laidalla - siis tällä kertaa suomalainen pelkääjä saa myös olla itse ohjaksissa. Etukäteen kuvittelimme erehtyvämme ovista useampaan otteeseen, mutta lopulta niin ei käynyt kertaakaan. Hyvä me!
Se käytännön jippo tässä järjestelyssä kuitenkin on, että koska normaali manuaalivaihteinen auto on kaikilta rakenteiltaan samanlainen kuin suomessa, niin vaihdekeppiä tulee täällä käytellä OIKEASTI vasurilla. Alkukankeuden jälkeen tämäkin rupesi kuitenkin sujumaan lähes kuin vanhalta tekijältä, eikä lopputaipaleella oikea käsi enää hipelöinyt ovenkarmeja läheskään niin usein. Toinen - ehkä ei-niin-ilmeinen vääränpuolisuusongelma oli taustapeili, johon tottumiseen meni itseasiassa pidempään kuin vasurivaihteistoon. Katse hakeutui jatkuvasti tuulilasin oikeaan yläkulmaan liimattuun "please drive on the left side"-tarraan vasemmalla sijaitsevan peilin sijaan.

Irlannin tiestö on jaettu viiteen väritasoon (sininen, vihreä, punainen, keltainen ja valkoinen) ja lähes vastaavasti kolmeen "tasoluokitukseen": M, N, R. Näistä M on harvinaisin ja tarkoittaa melko ilmeisesti moottoritietä. Näitä ihmeitä ei tosin löydy tältä saarelta kuin Dublinin ja Belfastin ympäristöstä, joten laadukkaasta 2-3 kaistaisesta tiestä 120 km/h rajoituksin ei pääse liikoja nauttimaan. N-tiet ovat paikallisia valtateitä, joiden kunto ja leveys vaihtelevat äärettömän paljon. N-luokitus tarkoittaa lähinnä sitä - kokemuksemme mukaan - että tiellä PITÄISI mahtua ajamaan kaksi autoa rinnakkain, joka luonnollisesti (?) oikeuttaa 100 km/h rajoitukset lähes kaikille näille vihreille linjoille. N-teitä löytyy tosin myös punaisina versioina - joka on siis hieman huonompitasoinen tieluokitus - ja näillä väylilläkin ilmeisesti pitäisi mahtua ohittelemaan ja kohtaamaan vastaantulevaa liikennettä vähintään 80 km/h nopeuksilla. R-tiet ovat usein niitä tunnelmallisia pikkuteitä, joille on jollain konstilla vedetty asfaltti - ja joilla paikalliset yhä ajavat kumit punaisina. Näillä teillä turistit ajavat n. 40 km/h nopeudella ja järkyttyvät joka kerta kun bussi, rekka tai joku muu isompi auto ilmestyy mutkan takaa.

Tiestö on siis vaihtelevaa sekä laadultaan, leveydeltään kuin ympäristöltäänkin. Paikallisia tiehaittoja eivät suinkaan ole routavauriot tai hirvieläimet vaan lähinnä kapeiden teiden pettävät reunat, lampaat, maanvyörymät, teitä reunustavat kiviaidat ja tietysti paikalliset ruusperit. Hurjinta kapeikkoa pääsimme matkallamme kokemaan Connemaran seudulla, jossa tietä molemmin puolin reunustava kivimuuri tuntui hipovan Sorsan mintunvihreää peitettä jo yksinkin tiellä kiemurrellessamme. Jännäkakka tulikin lähes housuun kun paikallinen pikavuoro ilmaantui kerran jos toisenkin vastaantulevien kaistalle jonkun jyrkän mutkan takaa. Peltivaurioilta sentään säästyttiin, vasen eturengas tosin uhrattiin jo Cliff of Moher-Galway-väliltä löytyneeseen piilotettuun, äkkisyvään, teräväreunaiseen pohjavesikaivanteeseen (tai johonkin vastaavaan irlantilaiseen tieansaan). Em. tietapaturma saatiin kuitenkin korjattua Galwayssa ystävällisen AA-miehen avustuksella (paikallinen Team Ahma siis - ei SeYksToinenAA) - ja vielä ripeästi ja luotettavasti. Tämä siis ainakin toimii täällä LOISTAVASTI!

Irlanti on EUn tämän hetken nopeiten kasvava talous, ja tämä näkyy myös teillä: tietöitä on - ainakin merkkien mukaan- tekeillä runsaasti, ellei jopa naurettavissa määrin. Myös paikallisilla tie-muovi-tötteröiden tekijöillä on hyvin onnekkaat päivät meneillään, sen verran mahtavat määrät em. ilmiöitä oli teille ripoteltu. Itse tietöistä ei kaikesta tästä merkkipaljoudesta huolimatta ollut välttämättä jälkeäkään - mutta ei kai se ole se itsetarkoitus? Jos kerran merkin- ja tötteröntekijöitä riittää, niin pitäähän ihmisten antaa yrittää?! Alla muutamat esimerkit tästä liikennemerkkimerestä - jonka rinnalla Esanmäenkin näkymät kalpenevat! (valitettavasti "parhaat" merkkisumat jne. joko tärähtivät tai jäivät jostain muusta syystä tallentumatta jälkipolville - nyt siis melko maltillinen tietyömaamerkintä - siis täällä!)

Liikennemerkeistä täytyy vielä sen verran mainita, että pitkin matkaa teiden varsia "koristivat" paikallisen tiepiirin tai kaupungin alueella tieliikenteissä kuolleiden määrät (mm. Limerickin teillä on kuollut viimeisen neljän vuoden aikana 75 ihmistä). Lisäksi huvituimme siitä, että irlantilaiset ovat ilmeisesti todenneet kertauksen todella olevan se opintojen äiti: matkalla bongasimme ainakin kaksi kylttiä, joissa luki - SUURELLA - että Speed Kills Kills Kills. Yritimme myös kuvata näistä jälkimmäisen todistaaksemme tämänkin outouden, mutta liian suuren tilannenopeuden takia tuokin kuva kärsi vakavia vaurioita - ja on näin ollen julkaisukelvoton. Jopa täällä.

Keskimääräinen päivämatkamme tuli lopulta olemaan lähes 250 km, joista pisimmän taipaleen taitoimme viimeisenä päivänä: 367 km välillä Belfast Limerick. Pääsääntöisesti matkat olivat kuitenkin melko kevyen tuntuisia - toisen päivän Connemaran jännitysteitä ja mutkia lukuunottamatta. Onneksemme pidemmät matkat (Sligo-Ballycastle ja jo mainittu Belfast-Limerick) taittuivat hyviä ja leveitä teitä pitkin - ja usein vielä kohtuullisen hyvässä säässä. Irlannin lumoava (?) sää antoikin matkallemme mukavan (?) rytmin, kun joka toinen päivä satoisatoisatoi ja välipäivinä aurinko armas näytti parempiaan. Oli siis mielenkiintoinen matka niin kelillisesti, maisemallisesti kuin ajokokemuksellisestikin.

Loppukaneettina vielä mainittakoon, että vuokraustilanteessa maksamamme, kaikenkattava lisävakuutus ei sitten korvannutkaan renkaita, joten autonpalautuksessa eteen lyötiin reilun sadan euron lisälasku. Onneksi meillä suomalaisilla, hyvätuloisilla kauppatieteenopiskelijoilla on varaa moiseen... ?? Täytyy myöntää että hieman sapetti - eli varokaa heikkoja TIENREUNOJA - jos siis autoilette täälläpäin.

Eiköhän tuo reissu ollut kuitenkin sen arvoinen. Kokemuksella voin nyt sanoa, että kyllä tämä maa kannattaa KUITENKIN katsoa rauhassa, "oman" auton kanssa ja omia polkuja (=paikalliset tiet) seuraillen!